Papereilla vai ilman 1/2

Rekisteröity puhdasrotuinen, paperiton rotukoira, sekarotuinen, rescue-koira, kodinvaihtaja, pentu...

© Netta Nikkanen

Netissä törmää päivittäin kiivaaseen keskusteluun rotupi/seropi ja rekattu/paperiton teemalla. Tunteet kuumenevat puolin ja toisin ja kaikilla tuntuu olevan sanansa sanottavana tähän soppaan. Vyyhdin aukomisen helpottamiseksi lähestyn aihetta väittämä kerrallaan. Väittämät ovat yleisiä argumentteja keskustelussa puolin ja toisin. 

Selkeyden vuoksi tässä postauksessa keskitytään rekisteröityjen ja rekisteröimättömien koirien eroihin. Toisessa osassa paneudutaan taas rescuekoiriin, kodinvaihtajiin ja pentuihin.

Rekisteröidyn rotukoiran suvun terveydestä tiedetään

Todella yleinen heitto rekattujen rotukoirien puolesta. KoiraNetin kautta löytyvät terveystutkimustulokset ovatkin suuri helpotus pennunostajan työhön. Lonkka-, kyynär-, polvi-, silmä-, sydän- ja spondyloositutkimusten tulokset löytyvät pienellä vaivalla ja ilmaiseksi netistä. Jalostustietojärjestelmään tosin ei päivity monet muut sairaudet ja vaivat. Useimpien sairauksien ja vaivojen osalta tiedot sukurasitteesta saa kasvattajalta tai suoraan sukulaiskoirien omistajilta, jos saa.

Rotuyhdistykset pitävät erilaisia terveyslistoja jotka kokoavat tietoa yhteen, mutta useimmiten listalle pääsee omistajan pelkällä ilmoituksella jolloin luotettavuuteen kannattaa suhtautua tietynlaisella varauksella. Virhediagnooseja sattuu ammattilaisillekkin, maallikoille vielä enemmän. Ja omistajan  ilmoitus että koiralla Pena Peruspiski on tauti X ei muutu sisällöltään tai luotettavuudeltaan julkaistiin se sitten Penan omilla netttisivuilla tai rotuyhdistyksen terveyslistalla. Eikä tälläinen ilmoittaminen katso rotua tai roduttomuutta tai papereita.

Rekisteröidyn rotukoiran suvun terveydestä ei välttämättä tiedetä virallisesti yhtään sen enempää kuin sekarotuisenkaan. Vaikka viisi polvea taaksepäin kaikki koirat olisivat suomalaisia ei KoiraNet välttämättä kerro mitään yksinkertaisesta syystä. Kaikki eivät tutki koiriaan, tietyissä roduissa virallisia terveystutkimuksia voi jopa sanoa harvinaisiksi. Jos sukutaulun sadoista koirista vain pari on tutkittu ei johtopäätöksiä voi vetää mihinkään suuntaan. Avasin satunnaisen seurakoirarodun satunnaisen yksilön KoiraNetissä. Neljässä polvessa sukutaulussa on 16 Suomeen rekisteröityä koiraa joista kolmella (kolmannessa tai neljännessä polvessa olevalla) koiralla on virallinen polvitutkimustulos, ei mitään muuta, yhdelläkään koiralla. Se siitä takuusta rekisteröityjen koirien osalta.

Rekisteröidyn rotukoiran suku tunnetaan
Kyllä, rekisteröityjen rotukoirien taustoja yleensä tunnetaan paremmin. Koiralla on sukutaulu jossa on nimiä ja nämä nimet ovat kohtuullisen luottavasti vieläpä juuri ne yksilöt joista koira polveutuu. Suomessakin on tosin ollut tapauksia, joissa sukutauluissa on todistetusti ollut virheitä. Nämä virheet voivat johtua ihan vahingosta, jonkun nartun on päässyt astumaan toinenkin uros ilman että kasvattaja on tiennyt asiasta tai ne voivat olla systemaattisia valheita esimerkiksi pentutehtailun peittelyksi. Lähtökohtaisesti kaikesta huolimatta sukutauluihin voi kuitenkin luottaa.

Vaikka koiralla on rekisteripaperit ja tiedossa olevaa sukua KoiraNetinkin mukaan vaikkapa kuusi sukupolvea, ei tälllä tiedolla välttämättä tee mitään. Koirien nimien ja titteleiden tuntemisesta ei ole mitään hyötyä kotikoiran hankkijoille, ja vaikka suku on tiedossa ei välttämättä terveystilanteesta tiedetä juuri mitään.

Ulkomaalaisten koirien kohdalla ei välttämättä tiedetä juuri mitään vaikka nimet löytyvätkin sukutaulusta. Kasvattajat saattavat kohdata kielimuureja jotka rajoittavat tiedon jakamista ja kaikkia kasvattajia ei edes kiinnosta mikään muu nimen, titteleiden ja kuvan lisäksi. Ulkomaalaiset koirat jotka eivät ole Suomen rekisterissä saattavat esiintyä sukutauluissa useaan kertaan eri nimillä ja ulkomaalaisia terveystuloksia ei aina siirretä KoiraNettiin näkyviksi.

© Kia Kursi

Sekarotuiset ovat terveempiä
Ei, ei ja ei. Sekarotuisten terveys on vanha uskomus joka on jäänyt elämään aivan liian vahvasti. Sekarotuisuus, niinkuin ei puhdasrotuisuuskaan, ei ole tae terveydestä tai sairaudesta. Sairauksista ja niiden periytymismekanismeista riippuen toki tietyn rotuiset koirat saattavat olla alttiimpia tietyille sairauksille rotujen pohjautuessa kokonaisuudessaan muutamista koirista. Eri rotujen välillä on valtavat erot yleisessä terveydentilassa ja luonnollisesti sekarotuisen perimän rodut vaikuttavat sen riskeihin sairastua.

Mikäli sekarotuisuus pohjautuisi luonnonvalintaan ja koirat lisääntyisivät vapaasti ja eläisivät ilman ihmisen tukea ja ohjailua voisi terveempiä kantoja ehkä muodostua. Tätänykyään kuitenkin sekarotuiset ovat aivan puhdasrotuisten lailla hyvinvointimaissa ihmisen luomia.

Mikäli koiran suvun terveydentilasta ei tiedetä, on vaikea päätellä mitä sairausgeenejä koira saattaa kantaa, eivätkä geenitestit ole vielä kovinkaan kehittyneitä apuvälineitä sairauksien riskejä kartoittaessa.

Koiraa hankkiessa on aina syytä muistaa, että mikä tahansa eläin voi sairastua. Sairastuminen voi tapahtua nuorena tai vanhana ja olla vakavaa tai hyvinkin lievää. Oli kyseessä miten osaava on aina muuttujia joita viisaimmatkaan tutkijat eivät vielä ymmärrä ja käänteisiä lottovoittoja koirien sairastuessa riskien minimoimisesta huolimatta.


Sekarotuisten teettäjä on vastuuton
Monet, etenkin ns. vanhan kansan rotukoiraihmiset tyrmäävät samantien sekarotuisten teettämisen. Joidenkin on vaikea ymmärtää miten paljon ajat ovat muuttuneet siitä kun sekarotuisia sai ilmaiseksi mistä tahansa ja ne olivat aina kylän viriilin ajokoiran ja pihassa räksyttäneen pystykorvan tuotoksia. Nykyään on paljon sekarotuisia koiria jotka eivät polveudu metsästyskoirista ja näinollen sopivat mainiosti myös kaupunkiin ja seurakoiriksi. Sekarotuisia arvostetaan enemmän ja myös ensimmäisiä nykyajan tarpeisii kasvattavia sekarotukasvattajia on.

Sekarotuisten kasvattamisella on pitkät perinteet etenkin veto- ja metsästyskoirien parissa. Kun kasvattajalla on tavoitteena mahdollisimman hyvä työkoira on todettu helpommaksi laajentaa jalostuskoirien etsintää yli roturajojen, nopeuttaakseen tavoitteiden saavuttamista ja parantaakseen työkoirien laatua. Viime aikoina pinnalla on ollut useita sekarotukasvattajia jotka pyrkivät luomaan erilaisia koiratyyppejä jotka toimivat seurana ja harrastuksissa. Koirien terveys tutkitaan ja niiden rakennetta ja luonnetta pyritään arvioimaan käytettävissä olevilla keinoilla ja koirien taustoista selvitetään niin paljon kuin mahdollista. Näiden muutamien esillä olleiden sekarotuisten tavoitteellisten kasvattajien lisäksi on myös monia yksittäisiä pentueita jotka teetetään harkinnan ja huolellisen suunnittelun jälkeen.

Valitettavasti niin seka- kuin puhdasrotuistenkin pentujen teettäjiä on joka junaan. Joillakin kyseessä on tiedon tai taidon puute, mutta osan toiminnan takana on vaan piittaamattomuus. Kaikkia koiria teetetään myös pentujen söpöyden ja ruusuisten mielikuvien vuoksi, ongelma ei ole yksinomaan sekarotuisten kohdalla. Pentujen puhdasrotuisuus tai rekisteripaperit eivät ole tae juuri mistään, etenkään kasvattajan osaamisesta. Kasvattajaksi ryhtymistä ja etenkin kasvattajakurssia on käsitelty enemmän täällä, mutta yhteenvetona todettakoon ettei pentujen rekisteröiminen tai edes kennelnimi ole tae syvällisemmästä osaamisesta koirien suhteen.

© Kia Kursi

Sekarotuisia ei tutkita
Väittämä liittyy läheisesti niin väitteeseen rotukoirien suvun terveyden tuntemisesta kuin sekarotuisten teettämisen vastuullisuudesta. Kuvitellaan, että rotukoirat aina tutkitaan päästä varpaisiin, ja ettei kukaan välitä sekarotuisen terveydestä. Totesinkin jo aiemmin ettei puhdasrotuisiakaan välttämättä tutkita, toki rodusta ja mm. pevisoista riippuen.

Koiran tutkiminen ei ole rodusta tai roduttomasta kiinni. Sekarotuisenkin koiran voi viedä mm. luustotutkimuksiin tai silmä- ja polvitarkastuksiin. Kennelliitto ei lausu virallisisesti sekarotuisten koirien kuvia, mutta osaava ortopedi osaa sanoa luustosta kaiken oleellisen. Silmien tai polvien tuloksia ei minkään koiran kohdalla edes Kennelliitossa lausuta joten sekarotuisten kohdalla tulokset ovat aivan yhtä luotettavia.

Sekarotuisista voi myös ottaa verikokeita ja geenitestejä siinä missä rotukoiristakin, ja sekarotuisten tutkiminen onkin kovasti nostamassa suosiotaan. Toki kaikki sekarotuisten teettäjät eivät tutki koiriaan, mutta yleistäminen on epäreilua kaikkia kohtaan. Fakta on kuitenkin se, ettei sekarotuisuuden ja terveyden tutkimattomuuden tai vastakohtaisesti puhdasrotuisuuden ja terveyden tutkimisen välille vetää nuolia. Koiran rotu tai roduttomuus ei tee tutkimuksia, vaan terveystutkimukset tai niiden laiminlyöminen on omistajan päätös.

Ei ole olemassa vahinkopentuja & Rekisteröity koira ei ole vahinko
Vahinkopennuiksi yleensä luetaan kaikki pennut joita ei ole suunniteltu. Vahinko voi sattua inhimillisen erehdyksen tai unohduksen vuoksi, koirat voivat yllättää omistajan kyvyillään päästä toistensa luo ja joskus silkkaa piittaamattomuuttaan jätetään juoksuinen narttu ja leikkaamaton uros samaan tilaan.

Välillä kuulee väitettävän, ettei vahinkopentuja ole olemassakaan. Sanotaan, että vahinkopennut ovat aina ihmisen tyhmyyttä tai vaihtoehtoisesti pentutehtailun peitetarina. Toki jokaisen leikkaamattoman narttu-uros parin kanssa elävän tulisi tiedostaa riskit, mutta on kohtuutonta väittää etteikö vahinkoja voisi sattua. Ihminen on erehtyväinen, ja joskus koirat ovat vain niin nopeita ja ovelia ettei kohtuullisin varotoimin voi välttyä vahingolta. Pikaisen roskien viennin aikana koirat saattavat availla lukuisia ovia, työntää tieltään pois esteitä ja kiipeillä tai ryömiä toistensa luo.

Mikäli koirat ovat terveitä ja luonteiltaan hyviä, sekä omistajalla on resurssit pentujen hyvään hoitoon on aborttipiikkikin kyseenalainen vahinkotilanteessa. On vastuutonta jättää tiineys keskeyttämättä, mikäli jommalla kummalla vanhemmalla on vakavia periytyviä sairauksia tai vikoja, mutta perusterveiden koirien kohdalla en näe ongelmaa tiineyden jatkamisessa.

Myös rotukoirien kesken sattuu vahinkoja, ihan meritoituneillekkin kasvattajille, ja niiden kohdalla yhdistelmän ollessa riittävä hyvä vahingosta vain vaietaan ja hoidetaan ja myydään pennut kuin muutkin pentueet. Vaikka väärä uros pääsisi astumaan väärän nartun vahinkoa ei pidetä tuomittavana, kun kyseessä ei tiedetä olevan vahinko. Rekisteripaperit eivät myöskään siis ole tae kasvattajan erehtymättömyydestä.

© Netta Nikkanen

En tarvitse koiran papereita mihinkään
Eihän koira toki tarvitse rekisteröintipapereita välttämättä mihinkään, mutta tiettyjä hyötyjä puhdasrotuisuuden todistavista rekisteröintipapereista on. Vakuutusyhtiöillä sekarotuiset ja paperittomat rotukoirat ovat miltei poikkeuksetta kalleimmassa vakuutusryhmässä joten koiran rekisteripapereilla voi säästää selvää rahaa. Vaikka koiraa hankittaessa kiinnostusta ei olisi näyttelyihin tai virallisiin kokeisiin ja kilpailuihin voi kiinnostus syttyä myöhemminkin jolloin sekarotuisen statuksella olevan koiran harrastusmahdollisuudet ovat rajatummat.

Mikäli koirassa on jotain vikaa, sairaus tai vastaava, on paperillisen koiran kasvattajan jäljittämien helpompaa ja jo Kennelliitto edellyttää kasvattajaa korvaamaan tietyt viat koiran ostajalle. Mikäli koirasta ei myöskään ole tehty asianmukaista kauppasopimusta niin ostaja on hyvinkin heikoilla. Asiallinen kauppasopimus tulisikin aina vaatia riippumatta koiran iästä, taustoista tai rekisteripapereiden olemassaolosta.

Sekarotuisen kanssa ei voi harrastaa
Sekarotuisen kanssa voi harrastaa omaksi iloksi aivan kaikkia lajeja, mutta lajivalikoima virallisissa kokeissa ja kilpailuissa on rajattu sekarotuisten osalta. Myöskään kaikilla puhdasrotuisilla ei voi harrastaa kaikkia lajeja. Sekarotuisen harrastusmahdollisuuksista on enemmän täällä.

Sekarotuinen on halvempi
Yksi isoimpia syitä sekarotuisen tai paperittoman puhdasrotuisen hankkimiselle onkin varmasti raha. Vaikka sekarotuisten hinnat ovat nousussa on hinnanero puhdasrotuisiin nähden yhä iso. Sekarotuisten keskihinnat pyörivät rotuyhdistelmästä riippuen usein n. 250e paikkeilla, rotukoirien hintojen ylittäessä yhä useammin tonnin. Paperittomien puhdasrotuisten hinnat jäävät johonkin näiden kahden ääripään väliin, hyvin paljon rodusta riippuen.

Usein sekarotuisten vastustajat älähtävät, että pennun kuuluukin olla hintava. Isompi hintalappu vaatii ostajaa säästämään rahaa ja näinollen kuvitellaan, että puhdasrotuisen hankkija on myös varautuneempi eläinlääkärikuluihin ja muihin yllättäviin menoihin. Toki sellainen hinta, ettei koiraa hankita hetken mielijohteesta vähentää täysin sopimattomiin koteihin päätymistä, muttei rotukoirien isot hinnat ole takuulla myöskään tarkoita automaattisesti eläinlääkärikuluihin varautumista. Kuvitellaan tilanne, että koiraa hankkivalla on säästötilillä tuhat euroa koiran hankintaa varten. Hän pohtii tonnin rotupennun ja parin sadan sekarotuisen välillä. Pentujen myyjät kysyvät eläinlääkärikuluihin varautumisesta ja sekarotuisen myyjälle ostaja kertoo hymyillen asian olevan kunnossa. Rotupennun kasvattajalle ostaja kertoo saman, ja pohtii mielessään ottavansa pikavipin äkillisessä tilanteessa. Ostaja hankkii pennun ja kahden viikon kuluttua pentu loukkaa vakavasti jalkansa metsässä temmeltäessään. Kumman pennun lääkintä on siinä vaiheessa varmemmalla pohjalla?

© Kia Kursi

Paperiton on pentutehtailun tulos
Niin sekarotuinen, paperiton kuin rekisteröitykin koira voi olla pentutehtailun tulos. Sekarotuisten kohdalla varsinaista tehtailua on varmasti vähiten yksinkertaisesta syystä, paperittomilla ja paperillisilla puhdasrotuisilla on paremmat katteet myyntihinnoissa.

Koiraa hankkiessa kannattaa mennä tapaamaan jo ennen pennun hakua kasvattajaa hänen kotiinsa. Pentulaatikon äärellä jutellessa paljastuu hyvin pian onko kasvattaja asiallinen. Mikäli koirat vaikuttavat hyvinvoivilta, tilat ovat siistejä mutta asutun näköisiä ja kasvattaja on johdonmukainen puheissaan ovat asiat todennäköisesti hyvin. Mikäli kasvattaja ei halua, että pentuja tullaan katsomaan tai välttelee muuten kysymyksiä on syytä epäillä että kasvattajalla on jotain salattavaa. Omaa maalaisjärkeä kannattaa kuunnella, ja tarvittaessa kysyä kokeneemmalta koiraihmiseltä neuvoja pentutehtailun tunnistamiseksi. Hälytyskellojen soidessa kannattaa kaikessa rauhassa jäädä odottelemaan seuraavaa sopivan kuuloista pentuetta.

Paperittomuus rotukoiran kohdalla voi johtua monesta syystä, joista yksi on se, että kyseessä on ns. välipennut eli emä on saanut pentueen edellisestäkin juoksusta. Kennelliitto ei rekisteröi tällaisia pentuja, ja pentutehtaissa nartut pennutetaan jokaisesta juoksusta. Pentutehtaat ovat todellinen ilmiö ja todellinen riski, mutta onneksi paljon yleisempää on että paperittomuuteen on joku paljon lievempi syy.

Rotukoirien kohdalla pentutehtailua on myös paljastunut monet kerrat. Koiramme-lehdessä julkaistaan Kennelliiton kurinpitolautakunnan päätöksiä ja näissä on ollut useamman kerran juttua kasvattajista jotka ovat paljastuneet tehtailijoiksi. Myös palkitut ja arvostetutkin kasvattajat ovat luisuneet pentutehtailuun, ja koiran rekisteröimisestä huolimatta ostajan on oltava varuillaan.

© Kia Kursi

Miksi aina painotetaan että paperiton välipentueen pentu on vastuuton hankinta, mutta sivuutetaan se miten yhtälailla ne rekisteröidytkin pentueet rasittavat emää ja niistä pennun hankkiminen on aivan yhtä vastuutonta pentutehtailun tukemista ostajalta.

Paperittomuuteen on aina ikävä syy
Paperittomuus voi johtua monesta hyvin erilaisesta syystä. Paperittomien hankkijoita pelotellaan välillä turhankin paljon, että paperittomuus tarkoittaa pentutehtailua, välipentuja, puuttuvia pevisa-tutkimuksia tai kasvattajan rekisteröintikieltoa. Paperittomuus voi myös johtua siitä, ettei koirien myyjä yksinkertaisesti ole osannut rekisteröidä pentuja ja on todennut että myy pennut ilman rekisteripapereita. Aktiivisesti tietokonetta käyttävien voi olla vaikea ymmärtää, ettei kaikilla ole edes nettiä käytössään ja rotukoirakasvatusta ymmärtämättömän voi olla vaikea ymmärtää Kennelliitosta soittamalla saatuja ohjeita.

Väite jota kuulee myös on, ettei pentuja saa rekisteriin näyttely-/koe-/kilpailutuloksen puutteen vuoksi tai puuttuvien terveystutkimusten takia. Vaikka jotkut rodut vaativatkin rekisteröintiin esimerkiksi lonkkakuvaustuloksen ei näin ole kaikkien rotujen kohdalla. Useammankin rekisteröimättömän seurakoirapentueen myynti-ilmoituksessa on lukenut että ei papereita koska lonkkia ei ole tutkittu, ja kyseessä saattaa olla aivan yhtä hyvin tiedon puutteesta johtuva moka tai tietämättömien ostajien harhautus todellisesta syystä.

Pentujen myyjä joka ei tunne aktiivista koiraharrastusmaailmaa saattaa myös ajatella, ettei pentujen papereilla tee mitään, ja jättää sen vuoksi paperityöt tekemättä. Jotkut kuvittelevat että pentujen rekisteröiminen tarkoittaa kennelin perustamista ja jättää pennut rekisteröimättä ajatellen että kyseessä on vain yksi pentue. Toinen pelkää verottajan iskevän ja kolmas myy pennut tutuntutuille halpaan hintaan eikä halua nostaa hintoja rekisteröimällä pentuja.

Aika usein kyseessä on aivan yksinkertaisesti se, että pentujen teettäjällä on mukava narttu jolle haluaa pennut ja hänen tuttavallaan on miellyttävä uros ja toiselta koirista puuttuu rekisteripaperit. Koirat ovat tuttuja, perusterveitä ja niiden pentuja on kyselty lähipiiriin ja pentue päätetään teettää. Tietyissä roduissa paperittomia on hyvinkin paljon, ehkä parhaimpana esimerkkinä saksanpaimenkoirat. Paperittoman saksanpaimenkoiran pennutusta harkitseva löytää todennäköisesti lähipiiristään sopivan uroksen ja pentue päätetään teettää. Kyseessä saattaa sukupolvien ajan olla yksittäiset pentueet jokaiselle nartulle ja urokselle ilman mitään epämääräistä toimintaa.

Jokainen toki oman harkintansa mukaan pohtii mikä on hyväksyttävä syy millekkin, mutta ainakaan koirien huonosta kohtelusta tai koirien huonommuudesta ei automaattisesti paperittomuus kerro.

© Netta Nikkanen

Sekarotuinen voi olla mitä tahansa & Sekarotuinen on persoonallinen
Viimeisenä yksi yleisin syy sekarotuisia vastaan ja niiden puolesta, saman kolikon kaksi puolta.

Sekarotuisten hankkijoita varoitellaan siitä, ettei pennusta ikinä tiedä millaiseksi se kasvaa. Onneksi pennun vanhemmista voi kuitenkin hyvin pitkälti päätellä minkä tyyppinen pennusta tulee, ja mikäli kaikki skenaariot periytyvistä ominaisuuksista eivät miellytä on mahdollista ottaa pentu jostain muusta yhdistelmästä. Vaikkei kaikkien ominaisuuksien periytyminen ole mitenkään yksiselitteistä tai yksinkertaista on olennaisimpien ominaisuuksien päättely kohtuullisen vaivatonta useimmissa tapauksissa. Mikäli molemmat vanhemmat ovat alle polvenkorkuisia seurakoiria on hyvin epätodennäköistä että pennusta kasvaa pikkuponin kokoinen jättiläinen ja päinvastoin. Mikäli vanhemmat ovat aktiivisia metsästyskoiria pennusta tuskin tulee ihanteellinen seurakoira kaupunkiin ja niin edelleen.

Sekarotuisten puollustajien kommentti persoonallisuudesta on ehkä hivenen lapsellinen ja naiivi. Sekarotuisista toki löytyy yksilöitä laidasta laitaan, mutta niin löytyy rotukoiristakin. Vaikka rotukoirien luonteestakin on olemassa rotumääritelmän mukainen ihanne, on rotujen sisällä valtavaa hajontaa. Myös ulkomuodollisesti rotukoirat eroavat jopa rotujen sisällä selvästi toisistaan, eivätkä rotukoirat ole huollisesta jalostuksesta huolimatta rotumääritelmän ihanteen klooneja.

Jokainen koira on oma persoonansa ja on paljon ominaisuuksia joiden periytymistä on miltei mahdoton ennustaa. Melkein kaikki koiraharrastajat ovat kuulleet tarinoita erittäin riistaviettisistä seurakoirista, metsällä toimimattomista metsästyskoirista, rotumääritelmästä huomattavasti ylikorkeiksi kasvaneista ja pieneksi jääneistä koirista ja monesta muusta tapauksesta jotka eivät käy järkeen vaikka miten tutustuu suvun koiriin.

Jos kaikkien ominaisuuksien periytyminen tunnettaisiin ja kasvattajilla olisi olemassa kristallipallot joilla ennustaa tulevien pentujen ominaisuudet olisi kasvattaminen aivan liian helppoa.

---

Ehdota kommentilla väitteitä jutun toista osaa varten.
Rescue / kodinvaihtaja / pentu?

Laumaelämää: montako on monta?

Valtaosalle koiranomistajille tulee ainakin joskus, hetkellisesti edes, ajatus toisesta koirasta. Useamman koiran omistaja kohtaa pentueita joista "ei voi" kieltäytyä ja Se Oikea koira voi tulla eteen kun sitä vähiten odottaa. Usean koiran omistaminen eroaa yhden koiran talouksista huomattavasti.

 © Netta Nikkanen

Yksi

Yhdessä koirassa on paljon hyviä puolia. Ei tarvitse pelätä lauman sisäisiä ongelmia, kun laumaa ei ole. Yhden koiran hoitopaikan löytäminen on kohtuullisen helppoa, hyvin käyttäytyvän peruskoiran saa hoitoon tuttaville melko varmasti. Koiraharrastuksille on aikaa, eikä koskaan tarvitse tuntea huonoa omatuntoa kotona odottavien koirien puolesta. Lenkillä kädet takuulla riittävät vaikka mukana olisi puhelin tai sateenvarjo ja koiran kulut pysyvät useimmiten melko maltillisina.

Yhden koiran omistajat kokevat varmaan eniten huonoa omatuntoa koiran yksinolosta, kun koiralla ei ole kotona kaveria työpäivien aikana. Sosiaalisen koiran tyytyväisenä pito vaatii omistajalta aikatauluttamista, jotta yhteislenkit ja -leikit saadaan sovitettua kalenteriin. Koira ei liiku yksin vapaana ollessaan yhtä paljon kuin jos koiria olisi useampia ja omistaja joutuu tai pääsee osallistumaan koiran liikutukseen aktiivisemmin.

Itse yhden koiran kanssa eläessäni olen eniten nauttinut vapaudesta. Vaikka toki yksikin koira on sitoumus niin todellisuudessa yhtä koiraa kuljettaa melkein kaikkialle aika näppärästi mukanaan. Yhteen koiraan satsaa enemmän ja kotona ollessa koiraa tulee huomioitua paljon. Yhdelle koiralle tulee myös suotua yleensä tiettyjä vapauksia mitkä tekisivät lauman kanssa elosta hankalaa.

Kaksi

© Piia Ahonen

Toinen kotiin tuleva koira on ensimmäiselle koiralle yleensä iloksi. Koirat leikkivät ja juoksevat yhdessä ja selvästi nauttivat yhdessäolostaan. Koiraharrastuksissa kahden koiran treenaaminen lajista riippuen voi olla kohtuullisen helppoa tai hyvinkin aikaavievää. Agilityssä samassa ryhmässä treenaavat koirat tai vuorotellen tokoilevat koirat on omistajalle ja ohjaajalle melko helppoja. Kahden aktiivisesti vaativia palveluskoiralajeja treenaavan koiran pito vaatii ohjaajalta kuitenkin huomattavasti enemmän aikaa. Kaksi siististi käyttäytyvää koiraa on remmilenkkeilyn kannalta vielä melko helppoa ja vapaana lenkkeily saa kokonaan uuden ulottovuuden koirien remutessa keskenään.

Kahden koiran kustannukset pomppaavat melkoisesti yhdestä koirasta. Eläinlääkärikulut tuplaantuvat, eikä kahdesta koirasta useimmista paikoista saa vielä alennusta. Hoitopaikkojen löytäminen menee haasteellisemmaksi, ja usein ainoaksi vaihtoehdoksi jää koirahoitolat. Pahimmillaan koirat eivät tule toimeen ja omistaja joutuu vaikean päätöksen eteen, eristääkö koirat toisistaan vai hankkiako toiselle koiralle uusi koti. 

Kaksi koiraa on monille se vakioksi muodostuva määrä, itselläni on taustalla myös eniten kahden koiran vaihetta. Kahden koiran välillä ajan jakaminen on vielä melko helppoa ja harrastuslajeissa on tullut nähtyä paljon ohjaajia jotka sujuvasti treenaavat kahta koiraa. Kahden koiran kanssa eläessä toteutuu usean koiran omistuksesta miltei kaikki hyvät puolet, muttei vielä menetä aivan kaikkia yhden koiran hyviä puolia.

Kolme

© Kia Kursi

Yksi on yksi, kaksi on pari ja kolme onkin jo lauma. Kolmas koira muuttaa yleensä tilannetta melkoisen rajusti, niin kustannusten, ajankäytön kuin arjenkin kannalta. Kolmen koiran liikutus remmissä on monien mielestä työlästä, remmit menevät solmuun ja kädet loppuvat kesken. Koirien vapaana juoksutus on yleensä ratkaisu, mutta kolme koiraa vaativat jo autolta kokoa, jotta lenkkeilymaastoihin päästään. 

Kolmen koiran hoitoon saaminen on hyvin haastavaa, hoitolat eivät välttämättä majoita samoihin tiloihin kolmea saman lauman koiraa, joten pitää varautua etsimään luotettava hoitaja kotiin. Ohjattuihin koiraharrastuksiin voi olla hankala löytää ryhmää, johon sopii kaikkien koirien kanssa, joten aktiiviharrastaminen tarkoittaa usein kaikkien iltojen uhraamista treeneille. Koiramäärän kasvaessa riskit koirien väliselle eripuralle kasvavat ja omistajalla tulisi olla kehittynyt koirasilmä ja selvät pelisäännöt laumaelon harmonian takaamiseksi.

Kolme koiraa on toistaiseksi suurin laumakokoonpano josta minulla on henkilökohtaista kokemusta. Kolmen koiran kanssa eläessä välillä päänvaivaa on aiheuttanut ajankäyttö ja ajan jakaminen tasapuolisesti koirille. Yhden koiran kiertäessä näyttelyitä, kokeita tai kilpailuja on ongelmana kahden koiran hoito sillävälin. Yhden ylimääräisen koiran viitsisi viedä moneen paikkaan, kahta turistia ei viitsi ottaa mukaan kun kädet loppuvat kesken.

© Netta Nikkanen

Monta

Neljän tai useamman koiran pito vaatii omistajalta paljon ja yleensä tarkoittaa myös muiden harrastusten ja huvitusten karsimista minimiin. Suuremman lauman pito tarkoittaa usein ryhmissä lenkkeilyä, ja yhtäkkiä ulkoiluun kuluukin moninkertainen määrä aikaa. Eläinlääkärikulut kasvavat, vaikka peruskäynneiltä saattaakin saada jo ihan mukavat paljousalennukset. Jokatapauksessa usean koiran omistajat ovat yleensä tuttuja kasvoja ja nimiä niin eläinlääkäriasemilla kuin eläinkaupoissakin. Ruokaa kuluu paljon ja hintojen vertailusta tulee arkea. Yhtä koiraa hemmotellaan, lauman kanssa pyritään tekemään asiat tehokkaasti ja toimivasti. 

Rutiinien merkitys kasvaa koiramäärän kasvaessa. Yksi tai muutama koira vielä menee muun elämän sivussa, mutta suuren lauman pito vaatii omistajalta valtavasti mukautumiskykyä. Suuren lauman kanssa aikasyöpöiksi muodostuu yhtäkkiä kaikki koiriin liittyvä ja niin koirien pesu kuin punkkitarkastukset kahmaisevat oman osuutensa vapaa-ajasta. Mikäli laumaan kuuluu useita harrastusikäisiä koiria, muuttuu treeniaikojen yhteensovittaminen taiteenlajiksi. Koirien hoitolaan vieminen maksaa etelän äkkilähdön verran ja sopivan hoitajan löytäminen laumalle voi olla hyvin haastavaa.

Itse olen usein todennut nauraen, että neljäs koira on tämän lajin hulluuden viimeinen aste. Vaikkei lauman pyörittäminen hulluutta olisikaan, vaatii se jokatapauksessa äärimmäistä sitoutumista ja todellista rakkautta koiraelämään ja valmiutta luopua monesta asiasta. Vaikka mikäpä olisi hienompaa kuin liuta hyvin hoidettuja ja moitteetta käyttäytyviä koiria..

© Jenny

Koirakohtaiset erot

Ei pidä unohtaa, että on aivan eri asia hankkia neljäs sylikokoinen pikkukoira, kuin neljäs iso molossi. Suurten koirien kustannukset ovat luonnollisesti suuremmat kuin pienten ja jo tilantarve kasvaa enemmän kuin pienten koirien kohdalla. Myös eläinlääkärikulut kasvavat enemmän suurempien koirien kohdalla, kuin myös hoitolamaksut.

Sosiaalisten rotujen edustajia on helpompi pitää useita samanaikaisesti kuin epäsosiaalisia. On valtava ero pitääkö kuutta spanielia yhdessä jotka elävät kaikki sulassa sovussa vai pyörittääkö kolmea erillistä terrieriparia. Täysin oma lukunsa on taas ympärivuotisesti ulkona tarhoissaan asuvat koirat, jotka eivät kaipaa niin paljoa ihmisen huomiota ja jotka eivät ole sisällä viemässä tilaa.

© Netta Nikkanen

Aktiiviset harrastuskoirat vaativat omistajaltaan enemmän kuin seurakoirat ja on tarpeetonta edes lähteä vertailemaan kahden seurakoiran ja kahden aktiivisesti huipulla kilpailevan harrastuskoiran kuluja ja ajankulutusta. Harrastuksista taas helpoimpia usean koiran kanssa ovat vetolajit, vinttikoirajuoksut ja näyttelyt, muiden lajien harrastaminen monen koiran kanssa samanaikaisesti vie huomattavasti enemmän aikaa.

Sukupuolierot

Usein suositellaan, että toiseksi koiraksi hankitaan vastakkaista sukupuolta oleva koira ja jompikumpi leikkuutetaan. Uroksen ja nartun yhteiselo onkin juoksuja lukuunottamatta yleensä hyvin toimivaa ja helppoa. Urokset mittelevät useammin keskenään ja narttujen ottaessa yhteen seuraukset voivat olla erittäin vakavat. Mikäli mielii pitää useampaa jalostuskoiraa samanaikaisesti on päädyttävä narttu- tai uroslaumaan tai valmistuttava eristämään koirat toisistaan juoksujen ajaksi. Narttulaumoissa keskinäiset välit ovat yleensä tarkemmat, kun taas urokset mittailevat toisiaan useammin, sekalaumassa taas hormonit voivat aiheuttaa monenlaista pulmaa. Vaikka sanontoja ja uskomuksia on suuntaan jos toiseenkin tulee muistaa, että yksilöerot ovat suuremmat mitä sukupuolten väliset erot.

Seuraavan koiran sukupuolta päättäessä tulee pohtia tarkoin nykyiset koirat ja niiden suhtautuminen uroksiin ja narttuihin sekä omat resurssit eristykseen ja mahdollisuus leikata vielä leikkaamattomat koirat. 

© Netta Nikkanen

Montako on liian monta?

Mitään absoluuttista totuutta ei voi antaa, että kuinka monta koiraa on liikaa. Joillekkin ihmisille ei sovi edes yhden koiran pito, toinen taas omistaa täyden tusinan ongelmitta. Koiramääriä pohdittaessa on kuitenkin muistettava yksilölliset valmiudet ja koirakohtaiset erot. On aivan eri asia pyörittää kuutta seurakoiraa maaseudun rauhassa kuin kuutta harrastuskoiraa pienessä kerrostaloasunnossa. Perheen koko ja koirien hoitoon sitoutuneiden henkilöiden määrä vaikuttaa hurjasti käytettävissä olevaan aikaan. Töissä käymättömän tai kotoa työskentelevän on yleensä helpompi pitää useaa koiraa samanaikaisesti, kun taas kiireisen yrittäjän tunnit saattavat olla tiukilla jo yhden koiran kanssa.

Koiria on liikaa kun koirien pito tuntuu työläältä ja raskaalta useammin kuin mukavalta ja hauskalta. Hälytysmerkki on koirien hoidon huononeva taso, usean koiran omistaminen ei saa tarkoittaa kaikkien mutkien suoraksi vetämistä. Koirista huolehtimiseen pitää myös olla riittävästi rahaa, jotta hoito ei jää rahapulasta kiinni, joten täyden tusinan omistajalta vaaditaan huomattavasti paksumpaa lompakkoa kuin yhden koiran omistajalta. 

Kirjekurssilla kasvattajaksi

Koirankasvattajaksi voi kuka tahansa tituleerata itseään, se ei ole suojattu virallinen titteli. Kennelliiton alaiseksi kasvattajaksi haluavan tulee käydä kasvattajan peruskurssi, mikäli haluaa itselleen kennelnimen ja/tai säästää pentueiden rekisteröintimaksuissa. Monelle koiranhankkijalle on kuitenkin täysi mysteeri, että minkä työn se kasvattaja on tehnyt tittelinsä eteen, ja aiemman blogini hakusanoista päätellen monet koiraharrastajat pohtivat kasvattajakurssin sisältöä.

 © Essi Savolainen

Olen itse käynyt kasvattajan peruskurssin alkuvuodesta 2012 ja kokemukseni ja tämä teksti pohjautuu pitkälti tuohon kurssikokemukseen. Jokainen kasvattajakurssi on kuitenkin hieman erilainen, painotusten muotoutuessa luennoitsijoiden ja osallistujien mukaan.

Kiinnostus kasvatustyötä kohtaan

Aivan vahingossa tuskin kukaan kennelnimeä hankkii, vaan projekti alkaa kiinnostuksen heräämisestä. Joillakin tämä vaihe vie vuosia, vuosien menestyksekkään harrastuksen ja sukulinjojen perusteellisen tutkimisen jälkeen herää ajatus - minäki voisin pystyä tuohon, minäkin haluan kasvattaa. Toisessa ääripäässä taas on koiranomistajat jotka ovat juuri hankkineet ensimmäisen koiransa, ehkäpä nartun. Pikaisella googlailulla "miten pennuttaa koira" henkilö päätyy sattuman kaupalla kennelpiirin sivuille ja ilmoittautuu kasvattajakurssille. Kenellä kiinnostus herää mitenkin ja olipa kiinnostus miten voimakasta ja perusteltua tai heikkoa ja epävarmaa on kaikki kurssilaiset kurssilla samalla viivalla, hyvässä ja pahassa.

Pohjatyöt

Jokunen viikko ennen kurssia osallistujille lähetetään yleensä postitse parin sentin nippu papereita. Ensisilmäyksellä ihan kauheasti tekstiä ja asiaa joka hetken selailun jälkeen paljastuu useimmille koiraharrastajille tutun asian kertaukseksi. Kurssimateriaali pitää sisällään aivan pintaraapaisun koiraharrastukseen, genetiikkaan, käytännön asioihin penntuksessa ja yllättävän paljon tietoa kennelorganisaatioista. Kurssimateriaalin opiskelu ennen kurssia on poikkeus ensimmäiseen kappaleeseen, jonkinlainen mahdollisuus tasoittaa kurssilaisten pohjataitoja etukäteen.

Kurssi

Itse kävin kasvattajakurssin Helsingissä, Helsingin kennelpiirin järjestämänä. Luonnollisesti pääkaupungin kurssi oli suuri ja kurssi olikin lähinnä luentomuotoinen eikä keskustelua osallistujien välille syntynyt erityisen paljoa. Luennoitsijat olivat ihan mielenkiintoisia, mutta kurssin ollessa kaksipäiväinen aiheiden käsittely jäi pintaraapaisuiksi. Noin 16 tuntia kestäneen kurssiviikonlopun aikana käytiin pikaista tahtia läpi Kennelliiton toimintaa, astutus, pentujen hoito ja ruokinta ja pentujen luovutus ja myynti, helpoimmat genetiikka-asiat, ja koirien rakennetta. Isoimmaksi keskustelun aiheeksi kurssilla syntyi erilaiset sopimusmallit ja niiden laillisuus ja Kennelliiton suhtautuminen omiin sopimuspohjiin.

Päälimmäisenä kurssista jäi mieleen se, miten vähän tuona aikana oikeasti oppii. Itselleni ei juuri mitään uutta asiaa tullut, ja olin sentään kurssin nuorimmasta päästä ja paikalla olleista paljon pidempään koiria harrastaneita oli valtaosa. Kurssilla huomasi myös miten vuodet eivät tuo välttämättä tietotaitoa, luentosalissa supistiin ja pohdittiin mm. olikohan sillä omalla rodulla pevisaa, mikähän se alkuperäinen käyttötarkoitus oli ja pitikö sitä omaa urosta jotenkin tutkia ennenkuin sitä voi käyttää omalle nartulle. Supinoita kuunnellessani en välillä pystynyt kuin pidättämään nauruani ja pyörittelemään silmiäni. Jo silloin syntyi ajatus tästä tekstistä mitä nyt kirjoitan, toive että useampi koiran hankkija tietäisi, ettei kasvattajakurssi ja kennelnimi tee autuaaksi.

 © Netta Nikkanen

Lopputentti

Sunnuntain kuuma puheenaihe oli ehdottomasti lähestyvä lopputentti. Itsekin vielä lauantai-iltana pohdin, että mitä jos kuitenkin lopputentissä pyydetään kolmen liuskan mittaista pohdintaa oman rodun haasteista jalostuksen suhteen tai jotain muuta oikeasti haastavampaa. Mitä jos helpohkot monivalintakysymykset olivatkin joku katala juoni huiputtamaan kasvattajakokelaita...

Lopputenttipaperit käteeni saadessani taisin naurahtaa ääneen. Helppoja, siis todella helppoja, monivalintakysymyksiä. Muutama kinkkisempi sekaan oli heitetty, mutta ei mitään jota jokainen vähänkään aktiivisemmin koiria harrastanut ei tietäisi ilman mitään kursseja. Kysymyksiä oli 40 ja muistaakseni n. 25 piti saada oikein läpi päästäkseen. Ja jotta kurssin läpäisy ei olisi näinkään haastavaa tentin sai uusia välittömästi uudelleen niin monta kertaa kunnes pääsisi läpi. Kukaan ei siis lähtenyt kurssilta ilman todistusta hyväksytystä kurssista.

Kysymyksissä taidettin kysyä rokotuksista, pennun luovutusiästä, lyhenteiden merkitystä ja vastaavia perusjuttuja. Itselleni haastavimmaksi osoittautui kysymys FCIstä, mistä sanoista lyhenne tulee. En osaa edes auttavasti ranskaa ja puhtaaksi veikkailuksi meni vastaus, ja metsäänhän se taisi mennä. Lopputentin pistemäärää en tarkalleen muista mutta n. 37-38/40 taisi olla.

Useamman kurssilaisen lopputentti hyväksyttiin rimaa hipoen, ja koko kotimatkan pohdin että mitkäköhän kysymykset menivät pieleen näillä. Muutama kurssilainen käsittääkseni jäi myös uusimaan tenttiä, joka aiheutti minussa vielä enemmän hämmennystä. Ja mikseivät koiran ottajat tiedä minimivaatimuksia, tiedä miten helppo Suomessa on alkaa kasvattajaksi? Yhtäkkiä kävi järkeen erittäin hyvin miksi niin monen kasvattajan osaamistaso on surkea.

Valmiudet

Mutta mihin kasvattajakurssi antaa valmiudet? Kurssin jälkeen kasvattajalla on tiedossa Kennelliiton erilaiset sopimuspohjat ja valmius täyttää erilaisia sopimuksia (sijoitus-, astutus- ja myyntisopimukset) ja myydä pentu Kennelliiton ohjeiden mukaan. Kasvattajalla on perustiedot koirien astuttamisesta ja pentujen hoidosta, ja oikeus hakea Kennelliitolta kennelnimeä.

Välttämättä kasvattaja ei kuitenkaan ole oppinut juuri mitään kurssin sisällöstä, kurssipäivät ovat kuluneet Facebookin selailuun tai kavereiden kanssa jutusteluun ja kurssi on läpäisty kolmannella kerralla kurssinvetäjän "vinkkien" jälkeen. Siitä huolimatta tällaisenkin kasvattajan kotisivuilla komeilee samanlainen testi kuin muillakin. "Olen suorittanut hyväksytysti Kennelliiton kasvattajakurssin ja minulle on myönnetty kennelnimi XXX vuonna YYYY." Pennun hankkijan vastuulla onkin selvittää kasvattajan asiallisuus, eikä vain luottaa sokeasti kennelnimeen takuuna laadusta.

 © Essi Savolainen

Kehittämisen paikka

Ensimmäinen askel kasvattajakurssin laadun parantamiseksi olisi lisätä kurssejen kestoa. Viikonlopun aikana ei mitenkään voida käydä läpi kaikkea oleellista ja tauot kurssikertojen välillä mahdollistaisivat itsenäisen opiskelun ja syvällisemmän keskustelun kurssin aikana. Lopputentin haastavuutta pitäisi lisätä reippaasti, ja muuttaa systeemiä niin ettei tenttiä voi uusia saman päivän aikana. Kurssin suorittaminen hyväksytysti pitäisi olla ansio, kaikkien päästessä läpi ei suoritettu kurssi kerro mitään. Haastettelulla selvitettäisiin kurssilaisten taustoja ja kykyä selvitä kasvatustyöstä, avoimilla kysymyksillä nähtäisiin selvät tasoerot kurssilaisten välillä.

Kasvattajakurssejen hinnat pyörivät toistaiseksi noin 50-60e luokassa, kurssejen hinnat voisivat mielestäni ihan hyvin moninkertaistua, jotta kulut saataisiin jatkossakin peittoon ja laatua olisi varaa kehittää. Toki kalliimmissa kursseissa riskinä olisi täysin pohjatiedottomien kasvattajien määrän lisääntyminen, mutta kurssin ollessa arvokkaampi ja haastavampi se antaisi todellista arvoa sen suorittaneille kasvattajille.

Hyvä kasvattaja

Tähän sopisi hyvin sanonta, että moni niistä puhuu, mutta harvempi on nähnyt. Hyvän kasvattajan mittareina eri ihmiset pitävät eri asioita rodusta ja käyttötarpeista riippuen. Hyviä kasvattajia kuitenkin yhdistää avoimuus, rehellisyys, halu oppia uutta ja aito rakkaus koiriin ja koiraharrastukseen. Hyvä kasvattaja ymmärtää, että koiramaailmassa on aina uutta opittavaa ja on valmis päivittämään tietojaan aina tilaisuuden tullen. Hyvä kasvattaja tietää, ettei täydellistä koiraa ole olemassa, joten hänellä ei ole tarvetta salailla koiriensa ja kasvattiensa puutteita ja vikoja. Hyvään kasvattajaan saa yhteyden tarpeen vaatiessa, ja kasvattaja on aidosti kiinnostunut kasvattiensa kuulumisista.

Kasvattajan ei tarvitse tietää kaikesta kaikkea, mutta hänen tulisi ymmärtää oman osaamisensa rajallisuus. Kasvattajalla ei tarvitse olla valmiita vastauksia, mutta hän osaa ohjata kasvatinomistajaa etsimään vastauksia oikeasta paikasta. Hyvät kasvattajat käyttävät asiallisia sopimuksia, ja he ymmärtävät myös mitä sopivat ja pitävät sopimuksista kiinni. Hyvä kasvattaja ei mustamaalaa muita vaan auttaa omien resurssiensa rajoissa myös aloittavia kasvattajia. Hyvä kasvattaja ei hyväksikäytä tietämättömiä, vaan neuvoo asiallisesti.

 © Netta Nikkanen

Minustako kasvattaja?

Mikäli kasvatustyö kiinnostaa on tärkeää hankkia tietoa, paljon tietoa. Kirjastot, koira-alan lehdet ja netti ovat pullollaan tietoa. Lukemalla ja opiskelemalla kaiken mikä on saatavissa oppii paljon, ja oppii myös suodattamaan saamaansa tietoa. Myös muilta kasvattajilta ja rodun harrastajilta kannattaa kysellä ja seurata aktiivisesti rotukeskusteluja. Vaikka kasvattajakurssia arvostelenkin niin sekin on ehdottomasti hyvä käydä, jotta varmistuu että perustiedot ovat kunnossa.

On tärkeää oppia tuntemaan tulevan kasvatusrodun synty, historia ja nykypäivän tilanne läpikotaisin. Kasvattajan tulee tuntea rodun riskit ja huonot puolet hyvien lisäksi. Kasvattajan tulisi tuntea mahdollisimman monta rodun yksilöä, jotta hän pystyy muodostamaan kokonaiskuvan rodun tilanteesta. Vaikka oma kiinnostus painottuisi tiettyyn harrastukseen tai lajiin on syytä tutustua myös muihin harrastuslajeihin ja oman rodun yksilöihin eri lajien parissa. Suomessa KoiraNet antaa loputtomia mahdollisuuksia kasvattajille rotujen tilannetta ja sukutauluja tutkiessaan.

Suunnitellessaan oman narttunsa astuttamista kannattaa aloittaa pohtimalla oman nartun hyvät ja huonot puolet läpikotaisin ihan paperille asti. Kirjoittamalla kaiken ylös saa osviittaa onko hyviä vai huonoja puolia enemmän, jos nartustaan ei löydä mitään negatiivista on syytä miettiä kasvatushaaveita uudelleen ja antaa koirasilmälleen aikaa kehittyä. Narttu on syytä tutkia terveydeltään ja sille tulisi hankkia näyttöä niin ulkonäöstä kuin luonneominaisuuksistakin. Muutaman eri tuomarin näyttelyarvostelut kertovat nartun ulkonäölliset vahvuudet ja heikkoudet ja luonnetestin tai MH-luonnekuvauksen tuloksia voi peilata rodun keskimääräisiin tuloksiin.

Mikäli narttu on tutkittu terveeksi ja se vastaa ulkonäöltään ja luonteeltaan kasvattajan näkemystä jalostuskoirasta on viimeistään aika paneutua sen sukutauluun. Kaikki tieto mitä suvun koirista on saatavilla on arvokasta, tietoa kannattaakin metsästää nartun kasvattajan avulla sekä hyväksikäyttäen netin eri tietokantoja ja foorumeita. Kun tietää suvun terveysriskit ja muut ominaisuudet on aika etsiä uros joka täydentää narttua. Uroksia kannattaa etsiä kaikkia kanavia hyödyntäen, muistaen että se lähinnä olevin tai käytetyin uros ei välttämättä suinkaan ole paras sille omalle nartulle.

Kaiken tämän lisäksi on syytä myös tarkkaan pohtia omat resurssit pentujen hoidolle. Pennut vievät paljon aikaa ja pentuprojekti voi tulla myös äärimmäisen kalliiksi asioiden mennessä pieleen. Pentujen asiallinen hoito ei saa kärsiä ajan- tai rahanpuutteen vuoksi.

Kaikenkaikkiaan kasvattaminen on äärimmäisen vaativa harrastus joka sopii koirille omistautuneelle ihmiselle joka kaipaa uusia haasteita ja joka on valmis oppimaan paljon uutta. Kasvattaminen ei ole helppoa eikä se sovi jokaiselle, mutta kasvatustyö tarjoaa myös huikeita onnistumisen tunteita ja paljon iloa, uusia tuttavuuksia ja ikimuistoisia hetkiä koirien parissa.

Uusi koti kultaa kalliimpi

Tälläkin hetkellä monet koirat etsivät uutta kotia. Yksi tarvitsee uuden kodin perheen allergian vuoksi, toinen omistajan ulkomaan työkomennuksen takia, jokaisen tarina on varmasti vähän erilainen. Tässä postauksessa puutun vain suomalaisiin kodinvaihtajiin, laajempaa juttua myös rescuekoirista on tulossa myöhemmin.

© Netta Nikkanen

Milloin on aika etsiä uusi koti?

Koiramaailmassa koirista luopuminen on aikamoinen tabu. Vallallaan on ajatus, että koiran omistaminen hankintahetkestä hautaan saakka on kunnia-asia, ja siitä poikkeaminen on häpeäksi. Jos koira on hankittu niin sen kanssa täytyy pärjätä, halusi tai ei. Oli se mukavaa tai ei. Jos elämäntilanteet muuttuu niin syytellään omistajaa siitä, ettei hänellä ollut mahdollisesti vuosia aikaisemmin kristallipalloa käytössään ennakointia varten. Tämäntyyppiset ajatukset voisi heittää suoraan romukoppaan.

Koira ei ole kertakäyttöesine, se ei ole lelu. Se on elävä olento jolla on tarpeet ja tunteet, eikä tietenkään ole toivottavaa että koiria hankitaan ja myydään hetken mielijohteista. On syytä kuitenkin muistaa, että varsinaista koirien "kierrätystä" on hyvin pieni osuus kodinvaihtajista. Yleensä kodinvaihtajan taustalta löytyy aivan normaaleja ihmisiä, aivan normaaleilla tarinoilla.

Tapaus A

Perhe hankkii koiran pentuna ja alkuun kaikki sujuu aivan mainiosti. Pikkuhiljaa perheen lapsi allergisoituu ja oireet pahenevat. Nukkuminen on hankalaa, nenä on jatkuvasti tukossa ja poissaolot koulusta lisääntyvät. Pentukoiran kesken oleva sisäsiisteyskoulutus ja aikuisturkin vaihto pahentavat oireita. Perhe asuu kerrostalossa, jossa ei ole mahdollisuutta tehdä koiralle omaa huonetta. Pitkällisten keskustelujen jälkeen perhe päättää luopua 7kk ikäisestä pennusta.

Tapaus B

Yksinhuoltaja äiti hankkii koiran lasten pitkällisen mankumisen jälkeen. 12- ja 16-vuotiaat lapset lupaavat hoitaa koiran tunnollisesti ja niin tapahtuukin ensimmäisten kahden vuoden ajan. Täysi-ikäistyttyään vanhempi lapsi muuttaa toiseen kaupunkiin ja koira jää perheelle. Nuoremman lapsen kilpatasoinen urheiluharrastus ja ystävien kanssa kaupungilla pyöriminen vievät kaiken ajan. Perheen äiti joutuu huolehtimaan koirasta ja kokee koiran työlääksi ja stressaavaksi työn ja kodinhoidon jälkeen. Koiran ollessa kolmivuotias perheen äiti päättää laittaa koirasta ilmoituksen nettiin.

Tapaus C

Aktiivinen koiraharrastaja ja kasvattaja jättää omasta pentueestaan itselleen pennun. Pennusta kasvaa hyväkäytöksinen koira joka menestyy näyttelyissä. Koiran ollessa vuoden ikäinen sen sisaruksella todetaan vakava jalostuksen estävä sairaus tai vika. Kasvattajalla on käsissään nätti mutta jalostusarvoton koira, ja kotona ei ole ylimääräisiä koiranpaikkoja. Kaikki linjan koirat suljetaan pois jalostuksesta, ja kasvattajalla ei ole enää yhtään jalostuskoiraa. Kasvattaja saa sähköpostia perheeltä, joka etsii jo pentuiän ohittanutta nuorta aikuista koiraa. Tutustumisen, keskusteluiden ja steriloinnin/kastroinnin jälkeen koira vaihtaa kotia harrastuskaveriksi.

© Netta Nikkanen

Yhteistä näillä kaikilla tapauksilla on se, ettei koirissa itsessään ole mitään varsinaista vikaa. A:n tapauksessa uuden kodin etsiminen on hyvin perusteltua terveydellisistä syistä ja juuri tämäntyyppisiä tarinoita on valtavasti kodinvaihtajien joukossa. Allergian ennakoimisesta puhutaan usein, mutta joskus allergia puhkeaa vasta myöhemmin, yllättäenkin.

B:n tapauksessa koiranomistaja luopuu koirastaan jaksamisensa puutteen vuoksi. Jaksamisen ja kiinnostuksen loppumisyta pidetään usein yhtenä "huonoimmista" luopumisen syistä, vaikka sen pitäisi olla juuri päin vastoin. Koiran omistaminen on kuitenkin harrastus, vapaa-ajan viettotapa, jonka tulisi olla mukavaa. Vaikka vastoinkäymiset kuuluvat elämään, kuuluu harrastuksesta saada enemmän kuin se vie.

Mikäli B löytää koiralle uuden kodin, saattaa kyseessä olla hyvinkin helppo kodinvaihtaja, koira joka vain haetaan uuteen paikkaan jossa se pari ensimmäistä päivää ihmettelee. Jokusen kuukauden kuluttua uudet omistajat ja koira toimivat yhteen niin, ettei kukaan edes arvaa kyseessä olevan kodinvaihtaja. Jos B ei etsi koiralle uutta kotia, on pahimmillaan tuloksena äärimmäisen väsynyt omistaja ja tylsistynyt koira. Kun kiinnostusta ja/tai jaksamista ei ole eikä itsensä pakottaminen enää toimi lenkit lyhenevät, hoitotoimenpiteistä luistetaan ja kaikki hoidetaan vasemmalla kädellä sinnepäin. 

© Netta Nikkanen

Jos tapaus C olisi totta, hän saisi todennäköisesti kuulla olevansa eläinten esineellistäjä, koirien kierrättäjä ja rahanahne pentutehtailija. C:n tapaus jakaa todennäköisesti kolmesta tapauksesta eniten mielipiteitä. Analysoimatta tarkemmin mahdollisia puolustus- tai vastustuspuheita esitän vain yhden kysymyksen. Mitä tilanne tarkoittaisi koiralle? Koira ei osaa ajatella kasvatusharrastusta, ei rahaa, ei mitään sellaista mitä me ihmiset ajattelemme. Jos koira muuttaa uuteen kotiin jossa se hoidetaan erinomaisesti ja se saa kaipaamaansa hoitoa ja hellyyttä, mitä se tarkoittaa koiralle? Jos koira muuttaa hyvästä kodista hyvään kotiin, ei se siitä kärsi sen enempää kuin pitkästä hoitojaksostakaan. 

Koirat ovat sopeutuvaisia eläimiä, jotka kyllä oppivat uuden kodin rutiinit ja tavat. Useimmat koirista jäävät hoitoon helposti, eivätkä kitise tai osoita kaipuutaan omistajiaan kohtaan. Uusi ympäristö toki saattaa hetken stressata, mutta koirat kyllä tottuvat, samoin kun ne tottuvat muuttaessaan uuteen ympäristöön omistajansa kanssa. Samoin kuin koirat tottuvat kun perheeseen tulee uusia jäseniä parisuhteiden, lastenhankinna ja muiden lemmikkien myötä.

Kukaan meistä ei voi ennustaa tulevaisuutta, vaikka miten haluaisimme. Aina puhutaan, että koiraa hankkiessa pitäisi miettiä seuraavat 15 vuotta eteenpäin koiranpidon kannalta, niin pitäisikin, mutta.. Mistä kukaan voi ikinä tietää varmaksi että seuraavat 15 vuotta mahdollistavat koiranpidon? Elämä on siitä hassu laji, ettei mikään ole ikinä varmaa. Onnettomuudet vievät henkiä, rakkaus vie jalat alta niin että allergia onkin pikkuseikka, lapsia syntyy, töitä tulee ja menee, vakaviakin sairauksia diagnisoidaan joka päivä.. 

Kun koira ei sovi kotiinsa

Remmirähjä, pelkoaggre, ei siedä muita koiria, ei toimi metsällä, vahtii liikaa, ei vahdi riittävästi, eroahdistus, ei tule oman lauman koirien kanssa toimene

Aiemmin puhuin lähinnä tapauksista joissa koirat ovat ongelmattomia ja ihmisten elämäntilanteet muuttuvat niin, että koiran luopuminen on hyvä ajatus. On myös tilanteita joissa koirien ongelmat ovat syy uuden kodin hankinnalle.

© Piia Ahonen

Mikäli koiralla on ongelmakäytöstä jota koti ei saa koulutettua omin avuin pois on vaihtoehtoja rajallisesti. Voidaan sopeutua tilanteeseen (pahentumisen riski ja ihmisten tyytyväisyys?), hankkia lisäapua ulkopuolisilta kouluttajilta ja etsiä uusi koti. Joskus ulkopuolisen kouluttajankaan apu ei auta ja koiran luonne on liian kova pala purtavaksi omistajalle. Ongelmat muuttuvat, mutteivat koskaan katoa. Tämäntyyppistä koiraa (niinkuin ei mitään koiraa) ei tietenkään pidä luovuttaa eteenpäin kenelle tahansa, mutta oikeissa käsissä ongelmat voivat olla hetkessä ohitse.

Koiran ollessa aggressiivinen perhettä ja/tai lauman muita eläimiä kohtaan on syytä aina miettiä tarkoin toiminta niin, että riskitilanteet minimoidaan. Tilanteen kärjistyttyä jo purematapaukseen on usein luoton rakentaminen koiraan niin haastavaa, että uusi koti voi koirallekkin olla helpotus. Uuden kodin etsiminen on aina toki sitä hankalampaa mitä ongelmaisempi koira on, mutta osaavissa käsissä "toivottomilla tapauksillakin" voi olla vielä monia monia onnellisia vuosia edessä.

Joskus koira ei vain toimi arjessa tai harrastuksissa niinkuin olisi toivottua, eikä asiaan pystytä aina vaikuttamaan koulutuksella. Koiralla ei välttämättä ole mitään varsinaisia ongelmia, mutta koiran luonne ei vaan kohtaa kodin toivomuksia. Uudessa kodissa nämä luonteen vajaavaisuudet saattavat olla isompi asia kuin seitsemän oikein lauantaina, parhaimmillaan kaikki voittavat kun koira saa uuden kodin. Koira, vanha omistaja sekä uusi omistaja.

Taas, pari pähkinää purtavaksi.

Onko kohtuullista olettaa että 7vko ikäisenä valittu pentu on meille sopiva koko sen eliniän ajan?

Onko koira mielummin koko ikänsä yhdessä "ihan ok" kodissa, vai vaihtaako kerran kotia ihan kivasta täydelliseen jossa on loppuun saakka?

Millaisissa tilanteissa uuden kodin etsintä ei ole fiksua?

Surullista on nähdä, miten paljon vanhoja ja sairaita koiria luovutetaan eteenpäin. Uusi koti ei saisi olla vaihtoehto eläinlääkärin hoidoille tai viimeisen palveluksen tekemiselle. Koirat ovat ihmisiään kohtaan aina niin hyviä kuin suinkin osaavat, ne ansaitsevat ihmiseltä kauniin ja kivuttoman lopun.

Uutta kotia ei pitäisi myöskään hankkia varmuuden vuoksi. Lähtökohtaisesti esimerkiksi vauva ja koira ei ole lainkaan huono yhdistelmä, joten uuden kodin hankkiminen ennen vauvan syntyä on aivan turhaa hätävarjelun liiottelua. Koiran ei pitäisi olla harjoitusväline ihmisten kotileikeissä ennen lasten hankintaa.

Kodinvaihto ei ole myöskään mikään ratkaisu siihen, että halutaankin uusi ja hienompi/pienempi/isompi/mikälie koira. Vaikken suostu pitämään kodin vaihtoa mahdottomana stressinä niin tarpeeton kierrätys ja venkslaaminen on asioita, joihin ei pitäisi eläviä eläimiä sotkea.

Jos kuitenkin omistajasta tuntuu, että kodin etsiminen on fiksuinta kannattaa omaa ääntään kuunnella. Mikäli koiranomistaminen ei enää kiinnosta tai koira ei jostain syystä sopeudu nykyiseen kotiinsa niin on koiran edun mukaista antaa sille kuitenkin mahdollisuus mielekkäämpään elämään jossain muualla. Sanomattakin lienee selvää, että kerran koirasta luopuneen tulee vastaisuudessa aina olla vielä sata kertaa muita tarkempia pohtiessaan uuden koiran hankintaa myöhemmin.

Kodinvaihtajakoira - kenelle?

Kodinvaihtaja on aivan turhaan kovin epäsuosittu tapa hankkia koira. Vaikkei toki jokainen kodinvaihtaja, kuten ei jokainen pentu, sovi jokaiseen kotiin on kodinvaihtajista aivan mahdollista löytää sopiva koirakaveri monenlaiseen menoon.

Harrastuskoiraa etsivät päätyvät luovutusikäisiin pentuihin joista oma valikoituu mahdollisesti pentutestin avulla, vähän vanhemmasta pennusta joka on jo yhdessä kodissa asunut voi sen sijaan sanoa jo paljon enemmän. Toki kurjat ensimmäiset elinkuukaudet eivät anna ihanteellista pohjaa tulevaisuudelle, mutta niinkuin on jo todettu, valtaosa kodinvaihtajista tulee ihan normaaleista kodeista. Uutta kotia etsivää nuorta koiraa on ehkä mahdollista tavata useammin ennen hankintapäätöstä ja kodinvaihtajistakin löytyy rotu- ja luonnevalikoimaa laidasta laitaan. 

© Netta Nikkanen

Kotikoirana aikuinen kodinvaihtaja voi olla oikein toimiva ratkaisu. Aikuisesta koirasta näkee sen luonteen hyvin, ja ihannetilanteessa edellinen omistaja kertoo rehellisesti ja laajasti kaiken olennaisen koirasta. Myös metsästyskäyttöön soveltumattomista metsästyskoirista voi löytää oivia lenkkikavereita ja sohvanlämmittäjiä. Aikuisen koiran terveydentila on ehkä paremmin tiedossa ja siten paremmin ennakoitavissa kuin pennun. Aikuisen peruskoulutetun koiran kanssa myös välttyy sisäsiisteys- ja peruskoulutukselta.

Kodinvaihtajalle kodin tarjoaminen voi olla myös kannanotto koiramäärän kasvua vastaan. Monet kokevat kodin tarjoamisen aikuiselle koiralle mielekkäämmäksi kuin pennun hankkimisen juurikin eettisistä syistä.

Joillekkin ongelmaiset aikuiset kodinvaihtajat tarjoavat kaivattua haastetta koiraharrastukseen. Mikäli uudella kodilla on asianmukaiset puitteet ja riittävästi tietotaitoa voi ongelmakoiran uudelleenkouluttaminen olla hyvinkin opettavainen ja palkitseva kokemus.

Olipa syy mikä tahansa, on syytä miettiä omat motiivinsa, jaksamisensa ja tietotaitonsa määrä tarkoin ennen koiran hankkimista. Sääli ei ole koskaan hyvä syy hankkia koiraa, ja valitettavasti eivät kotia etsivät koirat maailmasta "pelastamalla" lopu.

Kuvien koirat eivät liity juttuun

Sekarotuisen kanssa harrastaminen

Harrastaa voi toki ilman tulostavoitteita tai yhtään koetta tai kilpailua, mutta monet miettivät mitä kaikkea sekarotuisen kanssa voisikaan tehdä. Yritän koota tähän mahdollisimman selkokielisesti eri lajeista tietoa, mitä sekarotuisen kanssa harrastaa ja millä tasolla. Samalla tämä listaus toimii muistilistana eri koiraharrastuslajeista.

Rokotusten voimassaolo vaaditaan kaikilta koirilta osallistuttaessa virallisiin tapahtumiin, kisoihin tai kokeisiin. Vanhentuneet rokotukset tulee uusia viimeistään 14vrk ennen virallista tapahtumaa. Lisätietoa rokotusmääräyksistä kennelliiton sivuilta.

Virallisiin kokeisiin ja kilpailuihin vaaditaan myös tunnistusmerkintä sekä omistajatodistus sekarotuisten (ja rekistöröimättömien rotukoirien) osalta eli ns. FIX-rekisteröinti jota ei pidä sekoittaa varsinaisiin rotukoirarekistereihin. FIX-rekisteröinnin voi tehdä sähköisesti omakoiran kautta tai paperilla. Tunnistusmerkinnän voi laittaa joko eläinlääkäri tai muu hyväksytty tunnistusmerkitsijä. FIX-rekisteröinti maksaa kennelliiton jäsenille 22e ja muille 28e + omistajantodistuksen toimitusmaksu 3,60e (hinnasto).

 © Evelina Koimäki

Agility
Agility on koirien esteratakilpailu, jossa tavoitteena on, että koira suorittaa radan esteet virheettömästi ja mahdollisimman nopeasti. Suomessa laji on erittäin suosittu, ja harrastuspaikkoja sekä -seuroja on runsaasti. Lajin pariin pääsee ottamalla yhteyttä oman alueen harrastusseuroihin, tai agilitykoulutuksia järjestäviin yrityksiin. Agilityyn voi tutustua tarkemmin Suomen Agilityliiton sivuilla.

- Sekarotuiset pääsevät kilpailemaan kun ne on asianmukaisesti tunnistusmerkitty, FIX-rekisteröity ja rokotettu ja täyttävät muut kriteerit mm. iän ja terveydentilan osalta.
- Sekarotuinen voi myös vastaanottaa ylimmässä 3-luokassa agilitysertejä sekä hyppysertejä, mutta sekarotuinen ei voi valioitua.
- Sekarotuisen kanssa ei voi osallistua SM-kilpailuihin tai maajoukkuekarsintoihin vaikka muut osallistumiskriteerit täyttyisivät.
- European Openiin saa osallistua sekarotuisen kanssa.
- Junior European Openiin (alle 18v ohjaajat) saa osallistua sekarotuisen kanssa.
- PAWC eli ParAgility Word Cup on avoin myös sekarotuisille koirille.
- IMCA eli International Mix & Breed Championship in Agility on arvokilpailu johon voi osallistua minkä tahansa rotuisen tai roduttoman koiran kanssa. PAWC & IMCA järjestetään vuosittain yhteisenä tapahtumana.

 © Birgitta Kaikkonen

Toko
Toko, eli tottelevaisuuskoulutus/tottelevaisuuskoe on jokaiselle koiralle sopiva harrastus. Tokossa tavoitteena on tarkasti, halukkaasti ja iloisesti totteleva koira. Koiran suorittamat tehtävät vaikeutuvat ylemmissä luokissa, ja toko tarjoaakin haastetta jokaiselle kouluttamisesta kiinnostuneelle. Tokon useimpia liikkeitä pystyy harjoittelemaan mainiosti yksin, mutta lajia voi harrastaa myös seuroissa tai erilaisilla tokokursseilla. Tokoon voi tutustua tarkemmin Kennelliiton lajiesittelystä.

- Sekarotuisen kanssa saa osallistua kokeisiin. Sen tulee olla tunnistusmerkitty, FIX-rekisteröity ja rokotettu sekä sen tulee täyttää muut lajikohtaiset kriteerit iän ja terveydentilan osalta.
- Sekarotuisen kanssa voi saavuttaa koulutustunnukset jokaisesta luokasta (ylin koulutustunnus TK4) mutta sekarotuinen ei voi valioitua.
- Sekarotuisen kanssa ei voi osallistua SM-kilpailuihin tai muihin arvokilpailuihin, poikkeuksena nuorten SM-kilpailut joihin saa osallistua myös FIX-rekisteröidyn sekarotuisen kanssa mikäli ohjaaja on 10-17 vuotias.

Rally-toko
Rally-toko on uusimpia virallisia koiraharrastuslajeja. Rally-toko yhdistää elementtejä tokosta, koiratanssista sekä agilitystä. Laji on rennompaa kuin perinteinen toko ja kilpailemaan pääsee nopeaakin tahtia, alimman luokan ollessa melko helppo. Rally-toko tarjoaa kuitenkin maineestaan huolimatta myös paljon haasteita ohjaajille, etenkin ylimmissä luokissa. Harrastusmahdollisuudet ovat toistaiseksi keskittyneet muutamille suuremmille paikkakunnille, mutta suosion kasvaessa yhä useampi seura ja yritys tarjoaa myös rally-tokokursseja. Harrastusmahdollisuuksiin ja lajiin pääset tutustumaan tarkemmin lajiyhdistyksen sivuilla.

- Sekarotuisen kanssa voi osallistua rally-toko kilpailuihin. Koiran tulee olla tunnistusmerkitty, FIX-rekisteröity sekä sen tulee täyttää muut lajikohtaiset kriteerit iän ja terveydentilan osalta.
- Sekarotuinen voi saavuttaa koulutustunnuksia (ylin koulutustunnus RTK4) mutta sekarotuinen ei voi valioitua.
- Sekarotuisen kanssa ei voi osallistua SM-kilpailuihin.

 © Yasmin Eklund

Koiratanssi
Koiratanssissa ohjaaja ja koira esittävät erilaisista tempuista koostuvan koreografian musiikin tahtiin. Lajissa ohjaaja pääsee käyttämään mielikuvitustaan ja taiteellista silmäänsä aivan ainutlaatuisella tavalla. Koiratanssissa kilpaillaan lähinnä kahdessa eri tyylilajissa, Freestylessä eli vapaaohjelmassa sekä Heelwork to Musicissa (HTM). HTM esitykset koostuvat seuraamisista eri positioissa ja vapaaohjelmassa kaikki temput ovat sallittuja. Lisää lajista voi lukea Kennelliiton lajiesittelystä.

- Sekarotuisen kanssa voi osallistua koiratanssi kilpailuihin. Koiran tulee olla tunnistusmerkitty, FIX-rekisteröity sekä sen tulee täyttää muut lajikohtaiset kriteerit iän ja terveydentilan osalta.
- Sekarotuinen voi saavuttaa kunniamainintoja ja vastaanottaa koiratanssisertifikaatteja, mutta ei voi valioitua.
- Sekarotuisen kanssa ei voi osallistua SM-kilpailuihin.

BH-koe
BH-koe, eli käyttäytymiskoe on koe joka mittaa koiran yhteiskuntakelpoisuutta. BH ei siis ole varsinainen harrastus, vaan yksittäinen koe. BH-kokeessa on kaksi osiota, tottelevaisuusosio joka koostuu paikallaolosta, seuraamisesta, liikkeestä jäävistä ja luoksetulosta sekä kaupunkiosiosta jossa tarkastellaan koiran toimintaa häiriön keskellä. Hyväksytty BH-koe antaa mahdollisuuden jatkaa harrastamista palvelus- tai pelastuskoirakokeisiin. Lisää BH-kokeesta voit lukea Palveluskoiraliiton sivuilta.

- Sekarotuisen kanssa voi suorittaa BH-kokeen. Koiran tulee olla tunnistusmerkitty, FIX-rekisteröity sekä sen tulee täyttää muut kriteerit iän ja terveydentilan osalta.

Palveluskoirakokeet
Palveluskoirakokeita on kymmentä eri lajia, mukaanlukien pelastuskoirakokeet. PK-lajit koostuvat pääsääntöisesti maasto- ja tottelevaisuusosioista. PK-lajeista suosituimpia osallistujamääriltään ovat jälki sekä haku. Harrastamaan pääsee ottamalla yhteyttä alueen palveluskoirayhdistykseen. Sekarotuisen kanssa voi harrastaa lajeja omaksi iloksi, mutta usein jo vakituisen ryhmäpaikan löytäminen tuottaa haasteita, koulutusten ollessa suosittuja ja hyvien koulutusohjaajien keskittyessä kouluttamaan tulevaisuuden kokeissakävijöitä. Lisää palveluskoiralajeista voit lukea Palveluskoiraliiton sivuilta.

- Sekarotuisen kanssa ei voi osallistua palveluskoirakokeisiin, vaikka koira olisi suorittanut hyväksytysti käyttäytymiskokeen.
- Myöskään kaikki rotukoirat eivät pääse osallistumaan palveluskoirakokeisiin, lista koeoikeudet omaavista roduista löytyy täältä.

 © Kia Kursi

Pelastuskoirakokeet
Pelastuskoirat tekevät tärkeää työtä etsiessään kadonneita ihmisiä erilaisista ympäristöistä. Laji on aikaavievä, mutta erittäin antoisa. Valtaosan harrastajista tavoitteena eivät ole niinkään koetulokset vaan viranomaisten hyväksymän hälytyskelpoisuuden saavuttaminen. Lajissa ohjaaja pääsee myös kehittämään omia ensiapu ja suunnistustaitojaan, ja toimimaan yhdessä muun etsintäryhmän kanssa. Pelastuskoiralajeja on kolme, jälki, haku ja rauniot. Harrastuksen pariin voi olla hyvin haastavaa päästä, mikäli aitoa kiinnostusta auttamiseen ja hälytysryhmässä toimimiseen ei ole. Lisätietoa pelastuskoiratoiminnasta voit lukea liiton sivuilta.

- Sekarotuisen kanssa voi osallistua pelastuskoirakokeisiin, kun koira on ensin suorittanut BH-kokeen hyväksytysti. Koiran tulee olla tunnistusmerkitty, FIX-rekisteröity sekä sen tulee täyttää muut lajikohtaiset kriteerit iän ja terveydentilan osalta.

Metsästys- ja jäljestämiskokeet
Erilaisissa metsästyskokeissa mitataan koirien luontaisia käyttöominaisuuksia. Metsästystä voi harrastaa koiran kanssa, vaikkei kokeissa koskaan kävisikään. Jäljestys tarjoaa koiralle mahdollisuuden luontaiseen toimintaan, nenänkäyttöön. Metsästyskoirien jäljestyskoe, mejä on suosituin jäljestämiskoemuoto. Mejäkursseilta saa perustiedot verijälkien teosta ja ajamisesta. Lisätietoa metsästyskoelajeista löytyy allaolevasta listasta. Metsästyksestä lisää voit lukea Metsästäjäliiton sivuilta.

Kaikki metsästys- ja jäljestämiskokeet ovat auki vain rotukoirarekisteriin rekisteröidyille puhdasrotuisille koirille, eli sekarotuisilla ei ole osallistumisoikeutta.

- Ajokoirakokeet
- Hirvikoirakokeet
- Kanakoirakokeet
- Linnunhaukkukokeet
- Luolakoirakokeet
- Noutajien kokeet
- Spanielien kokeet
- Jäljestämiskokeet


Paimennus
Paimennuskokeiden tarkoitus on mitata paimenkoirien ominaisuuksia jalostusta varten. Paimennus ei sovi kaikille roduille, vain paimenkoirille ja paimenkoirasekoituksille. Ohjaajan tulee ymmärtää paimennettavia eläimiä ja osata ennakoida koiraansa, jotta paimennus olisi turvallista kaikille osapuolille. Paimennusta pääsee kokeilemaan lähinnä joillakin lammastiloilla jotka järjestävät koulutuksia. Netissä lajiin voi tutustua lisää Paimenkoirayhdistyksen ja Kennelliiton lajiesittelyjen sivuilla.

- Sekarotuisen kanssa voi osallistua paimennuskokeisiin. Osallistuakseen koiran tulee olla tunnistusmerkitty ja FIX-rekisteröity ja sen tulee täyttää muut lajikohtaiset vaatimukset terveydentilan ja iän osalta.
- FIX-rekisteröidyn koiran tulee suorittaa ennen virallisiin luokkiin osallistumista paimennuksen esikoe hyväksytysti.
- Sekarotuinen ei voi osallistua kansainvälisiin kokeisiin, piirinmestaruuksiin tai SM-kilpailuihin

 © Kia Kursi

Vesipelastus
Vesipelastuksessa koira suorittaa erilaisia tosielämän pelastustilanteita jäljitteleviä tehtäviä. Koira mm. tuo ja vie esineitä veneiden ja rannan välillä, pelastaa hukkuvan ihmisen sekä kuljettaa venettä. Harrastus sopii etenkin keskikokoista suuremmille koirille, joilla on fyysiset edelletykset selvitä tehtävistä. Koiran tulee uida mielellään, ja ohjaajankin on oltava kastumaan vesipelastuksen parissa. Vesipelastusta, eli vepeä, pääsee harrastamaan paikallisten yhdistysten kautta. Useimmat treeniryhmät ovat täynnä, ja halukkaita harrastajia on paljon, siksi kannattaa varautua odottamaan. Sekarotuisen kanssa on yleisesti ottaen hankalampi päästä ryhmään kuin puhdasrotuisen.

- Sekarotuisilla ei ole osallistumisoikeutta vesipelastuskokeisiin.

Vinttikoirakokeet
Vinttikoirakokeita järjestetään Kennelliiton alaisina rata- ja maastojuoksuina sekä Greyhound Racing Liiton alaisina ratajuoksuina. Vinttikoirien juoksuissa vauhtia riittää. Vinttikoirien koetoimintaa on muutamilla suuremmilla paikkakunnilla. Kokeisiin osallistumisoikeus on vain vinttikoiraroduilla, mutta mahdollisuutta harjoitella omaksi iloksi kannattaa kysyä seuroilta.

- Sekarotuisilla ei ole osallistumisoikeutta vinttikoirakokeisiin.
- Kaikille roduille avoimissa epävirallisissa Roturace juoksuissa pääsee kokeilemaan sprinttaamista

Veto- ja valjakkolajit
Vetolajeihin kuuluu monta vauhdikasta lajia. Lajista riippuen koiria voi olla yksi tai useampi, ja ohjaaja kulkee jalan, pyörällä, reellä tai muulla menopelillä. Canicross, eli koiran kanssa juokseminen sopii jokaiselle urheilulliselle koiranomistajalle. Vetolajeissa korostuu koiran hyvä lihashuolto sekä toimivien varusteiden merkitys. Valjakkolajejen seurat järjestävät erilaisia tapahtumapäiviä joissa pääsee tutustumaan lajeihin paremmin. Lisätietoa netistä voi lukea Valjakkourheilijoiden liiton sivuilta ja Kennelliiton lajiesittelystä.

- Kennelliiton alaiset rekikoirien kilpailu- ja käyttökokeet ovat avoimia vain puhdasrotuisille rotukoirarekisteriin rekisteröidyillä koirille.
- VULlin alaisissa kilpailuissa koiran tulee olla tunnistusmerkitty sekä sen tulee täyttää muut lajikohtaiset vaatimukset terveydentilan ja iän osalta.

 ©  Kia Kursi

Näyttelyt ja junior handler
Koiranäyttelyissä jokaista koiraa arvioidaan verraten koiran ulkonäköä rotumääritelmään. Näyttelyiden tavoitteena on antaa kasvattajille tietoa kasvattiensa ulkonäöllisestä laadusta ja näin toimia yhtenä jalostuksen mittarina. Koiranäyttelyt ovat ylivoimaisesti suosituin harrastusmuoto koirien kanssa, ja ne ovat monille koiranomistajille mieluisia sosiaalisia tapahtumia. Junior handler on nuorten esittäjien kilpailu, jossa koirat esitetään mahdollisimman hyvin, tuoden koirien parhaat puolet esiin. Näyttelyistä kerrotaan lisää Kennelliiton esittelyssä.

- Osallistuakseen näyttelyihin koiran tulee olla puhdasrotuinen ja rekisteröity rotukoirarekisteriin. Samat säännöt koskevat myös Junior Handler koiria, eli sekarotuinen ei voi osallistua virallisiin näyttelyihin myöskään JH-kehässä.


Luonnetestaus sekä MH-luonnekuvaus
Luonnetesti ja MH-luonnekuvaus ovat luonteen virallisia testausmuotoja, eivät harrastuksia tai koemuotoja. Luonnetestin tavoitteena on mitata koiran ominaisuuksia kuormituksen alla ja luonnetestissä ominaisuudet pisteytetään. Loppupisteitä tärkeämpää on kuitenkin osa-aluekohtaiset pisteet ja niiden keskinäinen tasapaino. MH-luonnekuvaus on kehitetty alunperin ennenkaikkea nuorten koirien luonnekuvaukseksi. Luonnekuvauksessa on kymmenen eri testiosiota joissa tarkkaillaan koiran käyttäytymistä. Lisätietoa luonnetestistä ja MH-luonnekuvauksesta löytyy Kennelliiton sivuilta.


- Osallistumisoikeus vain puhdasrotuisilla rotukoirarekisteriin rekisteröidyillä koirilla.

 © Kia Kursi

Epävirallisia harrastuksia

Epävirallisissa harrastuksissa ja kilpailuissa ei ole vakiintuneita sääntöjä, joten osallistumisohjeet ja mahdollisesti osallistumista rajoittavat kriteerit on hyvä selvittää järjestäjältä etukäteen. Useinmiten epävirallisissa harrastuksissa ja kilpailuissa vaaditaan vain voimassa olevat rokotukset.

Match Show
Match Showt eli mätsärit ovat epävirallisia leikkimielisiä koiranäyttelyitä. Mätsäreissä arvosteluperusteina on tuomarista riippuen useinmiten koirakon yhteistyö ja koiran kunto. Yleensä osallistumiseen ainut vaatimus on ajantasalla olevat rokotukset. Sekarotuiset osallistuvat järjestäjästä riippuen joko omaan luokkaansa tai isojen/pienten koirien luokkiin. Kennelliiton pätevöimät näyttelytuomarit eivät saa arvostella sekarotuisia koiria, joten mikäli match showssa on virallinen ulkomuototuomari niin sekarotuista koiraa ei voi ilmoittaa luokkaan.

Flyball
Flyball on vauhdikas joukkuekilpailu jossa koirat suorittavat neljä hyppyestettä ja hakevat pallon automaatista palaten hyppyesteiden kautta takaisin ohjaajiensa luo. Suomessa laji ei ole saavuttanut suurta suosiota vaan on lähinnä näytöslaji. Lajista kiinnostuneille on satunnaisesti tarjolla erilaisia kursseja ja tapahtumapäiviä.

Frisbee
Frisbee on yksi tuoreimmista koiraharrastuslajeista Suomessa. Frisbeessä on erilaisia lajeja, pituusheittoa, tarkkuusheittoa ja freestyleä joka yhdistää koiratanssin frisbeehen. Harrastuksesta kiinnostuneille lisätietoa löytyy Suomen Frisbeekoirien sivuilta, johon on myös koottu ohjeet lajin aloittamiseksi.

Dobo
Dobo on Suomessa kehitetty liikuntamuoto jossa koira ja omistaja tekevät erilaisia lihaskuntoharjoituksia tasapainotyynyjen ja erityisen dobopallojen avulla. Kursseista ja lajista voit lukea lisää Dobosivuilta.

Pallopaimennus
Pallopaimennuksessa nimensä mukaisesti koira paimentaa palloja maaliin. Koira liikuttaa palloja kuonollaan, päällään ja rinnallaan ohjaamalla. Pallojen määrää lisäämällä paimennus vaikeutuu. Pallopaimennus sopii myös koirille joilla ei paimennusviettiä ole. Lajista lisää täällä.

Unohtuko jotain?
Kerro se minulle, pyrin pitämään listan tiedot ajantasalla.