sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Tokon uusi aikakausi

© Kia Kursi




Tokoharrastajien keskuudessa on käynyt kova kuhina joulusta lähtien. Kennelliitto julkaisi 23.12. uudet tokosäännöt ja koeohjeet jotka astuvat voimaan ensi syksynä, 1.8. alkaen. Virallisia suoritus- ja arvosteluohjeita ei ole toistaiseksi julkaistu, ne julkaistaneen muutaman viikon sisällä.

Uudet säännöt ovat herättäneet paljon keskustelua ja mielipiteitä puolesta ja vastaan. Toisten mielestä luokat ovat nyt loogisemmat ja alemmat luokat tukevat ylempiä luokkia, toiset pelkäävät rotukirjon yksipuolistuvan entisestään ja moittivat sääntöjen suosivan vain pitkälle tähtääviä koirakkoja.

Tarkempaa analyysiä pystyy tekemään kun suoritusohjeet on julkaistu, mutta jo tässä vaiheessa liikkeiden ja niiden kertoimien ja yleisten ohjeiden/sääntöjen muutosten kautta voidaan huomata kriittisimmät muutokset.

Osallistumisoikeus pysyy jatkossakin kaikilla vähintään 10kk (EVL 15kk) ikäisillä tunnistusmerkityillä, asianmukaisesti rokotetuilla ja terveillä koirilla. Kiimaisilla nartuilla on jatkossakin osallistumisoikeus vain SM-kokeen erikoisvoittajaluokkaan ja edustusjoukkueen karsintakokeisiin. Tiineen nartun koekielto ulottuu tuttuun tyyliin 30 vrk ennen synnytystä ja 42 vrk synnytyksen jälkeen. Nykyisin osallistumisoikeutta rajoitetaan myös koirilta jotka ovat ryhmäliikkeissä häirinneet muita koiria. Mikäli koira poistuu paikallaolosta muiden koirien luo ja saa siten hylätyn arvosanan määrätään koiralle 3 kk mittainen kilpailutauko. Saman koiran häiritessä toistamiseen muita koiria paikallaolossa määrätään kilpailutaukoa 6 kk ajaksi. Häiritsemiseksi ei siis lasketa koiria jotka nousevat tai vaihtavat asentoa tai tulevat ohjaajansa luo, vaan kilpailutauko on niille koirille jotka käytöksellään vaikeuttavat tai pilaavat muiden paikallaolon suoritusta.

Paikallaolon häiriköistä on ollut paljon puhetta ja monet harrastajat ovat toivoneet tiukempaa kuria häiritsemisten suhteen ja Suomessa otetaankin kilpailutauko ainoana maana käyttöön. Uskaltaa kai sanoa, että tällähetkellä jokainen harrastaja toivoo kilpailutaukojen karsivan ne koirakot pois kokeista jotka vain kokeilevat onneaan epävarman paikallaolijan kanssa.

ALO


Luoksepäästävyys poistuu liikkeenä kokonaan, tulevaisuudessa luoksepäästävyyttä tarkastellaan siis vain juoksu-/kehäänmenotarkastuksessa jossa voidaan evätä koiran oikeus osallistua kokeeseen. Paikallamakuun aika lyhenee kahdesta minuutista yhteen ja sen kerroin nousee kolmesta neljään. Taluttimessa seuraaminen lähtee kokonaisuudessaan ja uuden seuraamisen kerroin on 3, kun ennen seuraamisista on tullut yhteensä 60 pistettä. Liikkeestä maahanmeno säilyy liikkeenä ja sen kerroin on jatkossakin 2. Luoksetuloon ei myöskään tule muutoksia pisteiden osalta. Liikkeestä seisominen poistuu alokasluokasta kokonaisuudessaan. Hyppy ja sen kerroin säilyvät, mutta liikkeeseen on todennäköisesti tulossa helpotuksia, kansainvälisen class 1 (eli meidän avo syksystä alkaen) hypyn ollessa helpompi kuin nykyisen alokasluokkamme hypyn. Kokonaisvaikutelman kerroin kasvaa yhdestä kahteen.

Poistuvien liikkeiden (luoksepäästävyys, seuraaminen taluttimessa, liikkeestä seisominen) tilalle tulee kaksi uutta liikettä, noutoesineen pitäminen sekä kauko-ohjaus. Suoritusohjeet paljastavat sitten, miten liikkeet suoritetaan, mutta Facebookin Toko-ryhmän perusteella odotettavissa on noutoesineen pidoksi 5s sivulla tai edessä. Kauko-ohjaus lienee istu-maahan jumppaa etäisyyden ollessa lyhyt. 
























AVO

Avoimen luokan pistekertoimissa on jossain pieni virhe, joten en tee vielä kaavioita avon pisteiden muodostumisesta. Avoimen luokan maksimipisteet ovat jatkossa 320 kuten voittaja- ja erikoisvoittajaluokassakin. Tämänhetkisten koeohjeiden perusteella liikkeet ovat melko samanarvoisia, eikä mitään liikettä painoteta pisteissä erityisen paljoa.

Paikallaolon pituus lyhenee kolmesta minuutista yhteen ja asento vaihtuu makaamisesta istumiseksi. Seuraamisen kerroin nousee. Liikkeestä maahanmenon sijaan suoritettavana saattaa olla myös liikkeestä istuminen. Luoksetulon kerroin säilynee samana, tosin suoritustapaa voi vasta arvailla tarkempien ohjeiden puuttuessa. Liikkeestä seisominen on myös uusissa säännöissä, samoin noutaminen, kauko-ohjaus ja hyppy.

Uusina liikkeinä avoimessa luokassa tulee merkin kiertäminen sekä ruutuun lähetys. Merkin kierrossa koira lähetetään perusasennosta kiertämään merkki jonka jälkeen koira palaa perusasentoon. Ruutuun koira lähetetään myös suoraan perusasennosta ja ohjaaja kävelee koiran viereen ruutuun, avoimessa luokassa ruudun suoritukseen siis ei kuulu merkki eikä seuraamaan kutsuminen.

Avoimen luokan sisältö on siis syksystä alkaen seuraavanlainen: (uudet liikkeet kursivoituina)
Paikalla istuminen 1min
Seuraaminen
Liikkeestä istuminen TAI maahanmeno
Luoksetulo
Liikkeestä seisominen
Merkin kierto
Nouto
Kauko-ohjaus
Hyppy
Ruutu
Kokonaisvaikutelma

Nykyisillä säännöillä avoin luokka on koostunut seuraavista liikkeistä:
Paikalla makaaminen 3min
Seuraaminen
Liikkeestä maahanmeno
Luoksetulo
Liikkeestä seisominen
Nouto
Kauko-ohjaus
Hyppy
Kokonaisvaikutelma

VOI

 Voittajaluokassa paikallaolo lyhenee muiden luokien tavoin, neljästä kahteen minuuttiin. Paikallaolon kerroin pienenee samassa suhteessa, myöskin neljästä kahteen. Seuraamisen kerroin pienenee neljästä kolmeen ja seuraamiseen kuuluu huomattava määrä peruuttamista, mikäli englanninkielisiin kansainvälisten toko-kokeiden suoritusohjeisiin on uskominen. Liikkeestä istumisen lisäksi uuteen avoimeen kuuluu myös muut jäävät, jotka suoritetaan kaikki yhtenä liikkeenä. Luoksetulon kerroin säilyy samana kuin aiemmin, samoin ruudun, kauko-ohjauksen ja tunnistusnoudon.

Hyppynouto poistuu voittajan liikkeistä ja tilalla on metallihyppynouto jonka kerroin on 3, nykyisen hyppynoudon kertoimen ollessa 2. Uutena liikkeenä voittajaluokassa on ohjattu nouto jonka kerroin on kolme. Myös voittajaluokassa kokonaisvaikutelman merkitys kasvaa, kun kerroin muuttuu yhdestä kahteen.
























EVL



Erikoisvoittajaluokan muutokset ovat ehkä kaikkein mielenkiintoisimpia kaikista muutoksista.

Paikallaoloja on uusissakin säännöissä kaksi, istuen ja maaten, mutta ne suoritetaan yhdessä niin, että asennon vaihto tapahtuu kaukokäskyillä ja liikkeet loppuvat rivistä vuorotellen suoritettavaan luoksetuloon. Todennäköisesti valtaosalle erikoisvoittajaluokkaan asti päässeelle tällainen on aivan tavallista harjoituksissa, mutta uutta kokeissa arvosteltavana liikkeenä. Paikalla istumisen pituus pysyy kahtena minuuttina, paikalla makaamisen kesto lyhenee neljästä vain yhteen minuuttiin. Uusien paikallaolojen kertoimet ovat 2+2, kun nykyisillä säännöillä istumisen kerroin on ollut kolme, ja makaamisen kaksi.

Seuraamisen kerroin säilyy kolmena ja myös erikoisvoittajaluokan seuraamiseen kuuluu ilmeisesti huomattavasti peruuttamista ja jopa käännös (oikealle tai vasemmalle) peruutuksesta on  mahdollinen.

Liikkeestä seisominen, istuminen ja maahanmeno, "zeta" säilyy ainakin liikkeen nimen ja kertoimen osalta ennallaan. Luoksetulon pysäytyksistä ei ole vielä tietoa, mutta kerroin säilyy neljänä. Ohjattu nouto säilyy liikkeenä ja kerroin pysyy samana, samoin tunnistusnouto ja kauko-ohjaus.

Ruudun kerroin on jatkossakin neljä ja ruutuun mennään merkin kautta. Tarkemmin sanottuna "merkin", sillä erikoisvoittajaluokassa merkki voi puuttua kokonaan ja vain merkin kehä on  merkitty jollain tavoin. Suoritusohjeita odottaessa ollaan jo ehditty spekuloimaan mikä merkitys merkin puuttumisella on esimerkiksi heikkonäköisille ohjaajille. Varmaa on kuitenkin se, että merkin ihanne suoritustyyli muuttuu "tyhjään juoksemiseksi" merkille ryntäämisen sijaan. Ohjatussa noudossa merkki säilytetään, jottei koirat joutuisi juoksemaan takakapulaa kohti vaan niillä on looginen kiintopiste.

Kokonaan uusi liike on "Merkin kiertäminen, pysähtyminen ja ohjattu noutaminen
esteen yli hypäten" joka on saanut jo monta lempinimeä, mm. hitonkierto, v*tunkierto ja SE liike. Koira lähetetään perusasennosta kahden hyppyesteen välistä kiertämään merkki. Koiran kääntyessä ohjaajaa kohti se käsketään pysähtymään joko seisomaan, istumaan tai makaamaan (asento ilmeisesti arvotaan?) ja koiran pysähtyessä ohjaajalle kerrotaan kumpi kapula koiran tulee hakea. Hyppyesteitä ennen on siis kaksi noutokapulaa odottamassa ja koiran tulee ottaa oikea (tai vasen, heh) kapula ja tuoda se ohjaajalle esteen yli hypäten. Toinen hyppyesteistä on perinteinen tokohyppy ja toinen on avoin hyppy jossa ei ole siivekkeitä. Uusi liike korvaa metallihyppynoudon eli metallinouto on jatkossa vain voittajaluokassa.






























Uudet suoritus- ja arvosteluohjeet tulevat Kennelliiton sivuille kun ne ovat valmiit. Suosittelen kaikkia kiinnostuneita seuraamaan toko-tiedotteita. Toko-tiedotteista löytyy myös kaikki jo julkaistut dokumentit uusia sääntöjä koskien. Epävirallista lisätietoa saa myös Facebookin Toko-ryhmästä. Pyrin myös päivittämään tähän tekstiin lisätiedot kun viralliset suoritusohjeet on julkaistu.