Näyttelyissä nähtyä

Olen kuluneena vuonna pohtinut yllättävän paljon koiranäyttelyitä. Koiranäyttelyt ovat suosituin koiriin liittyvä harrastus, näyttelyissä on tuhansia kävijöitä vuosittain ja näyttelyillä on valtava merkitys rotukoirien jalostukseen. Koiranäyttelyissä käy ihmisiä hyvin erilaisista syistä, eivätkä todellakaan kaikki näyttelyissä kävijät ole varsinaisia näyttelyharrastajia. Koiran kanssa harrastaminen on paljon muutakin kuin ruusukkeita ja kehän ympäri juoksua, mutta suurelle kansalle koiranäyttelyt ovat usein se ainut kosketuspinta koiraharrastuksiin. Koiranäyttelyiden toimiessa koko harrastuksen käyntikorttina, voi yksittäiset tapahtumat näyttelyissä vaikuttaa vaikkapa siihen, että päätyykö joku turisti koskaan hankkimaan omaa koiraansa tai vaikkapa tulevan koiran rotuun tai roduttomuuteen.

Näyttelyt ovat parhaimmillaan mukavia tapahtumia jossa koiraihmiset tapaavat toisiaan ja asiantuntevat tuomarit kertovat koirista omat arvionsa. Etenkin isoissa kansainvälisisssä koiranäyttelyissä on aivan oma tunnelmansa, huippukoirat esiintyvät niin ryhdikkäinä, ohjelmakehissä nähdään hienoja lajiesityksiä ja ihmisiä on sankoin joukoin paikalla. Valitettavasti tuolla näyttelytunnelmalla on myös kääntöpuolensa, jossa kilpailuhenkisyys painaa enemmän kuin koiran hyvinvointi.

Valtaosa koirista näyttelyissä on erittäin hyvin hoidettuja, iloisia lemmikkejä. Huomasin ilokseni kylmänä näyttelypäivänä talvella, että monet liikuttivat ja lämmittelivät koiriaan ennen kehään menoa. Juuri ennen kuin arvostelu alkaa kehässä voi huomata, miten kehän laidalla vaihdetaan viimeisiä vinkkejä esittämisestä ja palkataan sekä innostetaan koiria. Useille handlereille tuntui olevan itsestäänselvyys, että päivästä pyritään tekemään koirille mahdollisimman mukava ja miellyttävä kokemus.

Kuluneena vuonna olen nähnyt omin silmin kun koiraa harjattiin vastakarvaan ja tupeerattiin niin, että koira kiljui taukoamatta. Harjaava ihminen ei välittänyt koiran väistöyrityksistä tai selvästä epämukavuudesta mitään, vaan jatkoi toimintaansa yhä kovemmin ottein. Tämä koira oli haluttomana ja vähän epävarmana ryhmäkehässä kilpailemassa.

Näyttelyn epäkohdista ei voi puhua mainitsematta jätöksiä mitä näyttelypaikoilla on. Vaikka talkoolaiset tekevät parhaansa niin sisänäyttelyissä vahinkoja on siellä ja täällä. Kun näkee koiran tyhjentävän rakkonsa keskelle näyttelykehää herää väkisinkin kysymys, että onko koira päässyt päivän aikana lainkaan käymään ulkona.

Yhdessä näyttelyssä koirien ulkoilutusalue oli suurimman osan päivästä melko tyhjä. Siitä huolimatta, että koirien kanssa kulku muista ovista oli tehty hyvin haastavaksi. Missään vaiheessa ulos ei ollut ruuhkaa, ei mitään sellaista mitä kokoluokan näyttelyssä olettaisi olevan. Itse asiassa olen ollut samankokoisessa näyttelyssä missä ulkoilualueita oli useampiakin ja silti ruuhkaa paikoittain oli. Ilmeisesti näyttelypäivän kirpeä -13 asteen pakkanen oli liikaa näyttelyväelle ja koirien ulkoilusta luistettiin.

Yksi mielestäni kaikkein surkeimmista asioista näyttelyissä ovat arat ja pelokkaat koirat jotka selvästi pelkäävät koko näyttelytilannetta. Itsestään selvää toki on, että ei koira ilman toistoja opi varmaksi esiintyjäksi, mutta kokemattomuuttaan epävarman ja selvästi pelokkaan välillä on valtava ero. Aroille ja pelokkaille koirille on varmasti vähemmän traumaattisia vaihtoehtoja, kuin isot hallinäyttelyt. Pienemmistä kesän ryhmänäyttelyistä olisi monen koiran paljon parempi aloittaa näyttelyuransa. Ja mikäli näyttelypaikalla koira yllättää pelokkaalla käytöksellään, niin voihan aina kääntyä kannoillaan ja jatkaa treenejä helpommissa olosuhteissa. Tuntuu irvokkaalta katsoa kun kokenut kasvattaja asettelee koiraansa poseeraamaan palkintojen kanssa. Koiraa joka on niin jännittynyt ja peloissaan ja menettänyt toimintakykynsä täysin. Kasvattajan ratkaisu koiran pelkoon oli useampi ihminen nostamaan ja asettelemaan koiraa pokaalien viereen. Kuutisen ihmistä vaadittiin, että tuo koira saatiin sekunnin murto-osan ajaksi näyttämään koiralta palkintokuvia varten.

Kerran kesken näyttelypaikalla kiertelyn näin yhden koiran juoksevan matalana pois rotukehästä. Hetken päästä tulikin kuulutus, jossa kehotettiin samanrotuisten koirien omistajia pitämään koirat remmeissä. En tiedä oliko kyseessä yksittäin epäonninen, mutta inhimillinen moka vai unohtuvatko jo koiratkin kilpailuhenkisyyden vuoksi. Ei ole mitään järkeä syyllistää ketään yksittäisen tapauksen jälkeen, mutta ehkä muistutus on paikallaan. Pitäkää koirat kytkettyinä näyttelyissä, irtokoira voi tehdä valtavaa tuhoa näyttelypaikalla niin itselleen kuin muille. 

”Koiran karvapeitteen ja kirsun käsittely väriaineilla sekä karvan käsittely aineilla, jotka vaikuttavat karvan laatuun tai karvapeitteen muotoon on kiellettyä. Tavanomaiset turkin hoitoon, pesuun ja trimmaukseen tarvittavat aineet kuitenkin sallitaan. Aineiden käyttämisellä ei saa pyrkiä vaikuttamaan koiran suorituskykyyn, karvan laatuun, väriin tai karvapeitteen muotoon. Niiden käyttäminen ei myöskään saa aiheuttaa haittaa koirien terveydelle ja hyvinvoinnille.”
- Kennelliiton antidopingsäännöt (voimassa 1.1.2013 alkaen)

Koiraihmiset tuntevat jo vitsin, että kun laiva irtoaa Helsingin satamasta ja lähtee kohti Tallinaa niin lakkapullot ja liidut kaivetaan esiin. Ei pidä kuitenkaan kuvitella, että koirien käsittelyä näyttelyitä varten ei tapahtuisi Suomen puolella, ei suinkaan. Kajaanin kansainvälisessä näyttelyssä tammikuussa ainakin pomerianeja laitettiin kehäkuntoon niin, että ei varmaan kukaan pysty vakavalla naamalla väittämään toimintaa antidopingsääntöjen sallimaksi. Hiuslakka haisi niin että kaikki muut ihmiset saivat pärskiä ja kaikenmaailman tököttejä oli trimmipöydät täynnä. Koirien trimmaajia tämä ei tuntunut haittaavan ollenkaan, aivan härskisti rotukehän laidalla tekivät operaationsa. Jos puunaajat luottavat siihen, ettei toimintaan puututa vaikka tuomareilla ja kehäsihteereillä on suora näkyvyys niin onko järkeä laatia sääntöjä ollenkaan?

Ei tosin pommi-ihmiset ole ainoita jotka dopingia harrastavat. Epämääräisiä puteleita ja hiuslakan hajua oli aikalailla kauttaaltaan hallissa, mutta eräällä toisella kehällä toiminta pisti miltei yhtä rajusti silmään. Yhtä kessua harjailtiin pöydällä ja vieressä oleva purkki pisti silmään. Salt spray. Siis vastaavaa tököttiä kuin mitä itse käytän saadakseni kerran vuoteen ohuen elottoman tukkani näyttämään siedettävältä. Se tökötti jolla saa ohuesta hiirenhännästä suihkauksella ihanan karkean surffitukan. Se jos mikä on karvan laatuun vaikuttamista.

Jos koira ei menesty näyttelyissä edes tököttejen ja tupeeraamisen avulla niin onneksi voi aina syyttää tuomaria. Niin, sitä samaa tuomaria jonka on tiennyt kun on maksanut kymmeniä euroja ilmoittautumismaksusta, puhumattakaan majoitus- ja matkakuluista. Mikäli serti menee väärään osoitteeseen niin voi vaikka laittaa omalle facebook seinälleen kuvan tästä epäoikeudenmukaisuudesta ja haukkua niin koiran, handlerin kuin tuomarinkin. 

Toinen vaihtoehto on niistää nenästä pois ylimääräiset kasvikset ja hengittää syvään, ja muistuttaa itseään ettei koiran arvo muutu miksikään vaikka sille annettaisiin kassikaupalla ruusukkeita, sama sesse sinne näyttelypaikalle aamulla meni kuin minkä kanssa kotia kohti iltapäivällä lähtee.

Kiitos kuvista Emma Vuolle!
Kuvat Kangasniemen näyttelystä 10.06.2012.

Tulos AVO-H ja hauskaa oli!