Koirakauppaa

Netin ihmeellinen maailma ei koskaan petä, aina löytyy jotain ihasteltavaa, kauhisteltavaa tai kummasteltavaa. Nyt keskitytään jälkimmäiseen ja puhutaan hieman rahasta.

Tori.fi on noussut yhdeksi suosituimmaksi kauppapalstaksi Suomessa. Sivustolla on myös paljon ilmoituksia koirista, niin aikuisista kodinvaihtajista kuin pennuistakin. Sivusto on myös säännöillään ottanut kantaa tietoisesti tai tiedostamatta koiramaailman toimintaan. Tori.fin säännöissä on määritelty myytävien koirien minimiluovutusikä Kennelliiton suosituksen mukaisesti seitsemään viikkoon, sekä kielletty typistettyjen koirien myyminen poikkeuksetta. Nämä ovat varmaan sääntöjä, jotka miellyttävät valtaosaa koiraharrastajista. 

Sen sijaan kummastusta aiheuttaa muiden kuin Kennelliiton hyväksymien rotukoirien myymisen/ostamisen kielto. Facebookin keskustelujen perusteella kohteena ovat olleet etenkin pitbull-tyyppiset koirat, sekä erilaiset koirasusisekoitukset. Jokainen voi itse pohtia syytä tälle kiellolle, tai tiedustella asiaa Torin asiakaspalvelusta, mutta itseäni se ainakin mietityttää. Kennelliitto on hyväksynyt viimeaikoina useita uusia rotuja joita on jo harrastettu ja kasvatettu ennen Kennelliiton hyväksyntää. Mikä on muuttunut niin radikaalisti siinä muutaman vuoden aikana, että pentujen myyminen aikaisemmin olisi jollain tavalla kyseenalaista? Torissa kuitenkin myydään ja ostetaan sekarotuisia koiria, joten kyseessä ei voi olla vain Kennelliiton ylläpitämien rekistereiden tuoma varmuus periytymisestä tms.

Kaikkein eniten jäin kuitenkin pohtimaan sääntöjen kohtaa rotukoirien pentujen hinnoittelusta. Säännöissä kerrotaan, että Tori ei pääsääntöisesti julkaise ilmoituksia eläinten hyvinvointia ajatellen, joissa pennuista pyydetään epärealistisen alhaisia hintoja. Säännöissä myös on kohta, jossa mainitaan kustannnusten vaikutuksesta kasvattajan hinnoitteluun ja mainitaan, että rotukoiranpentuja saa harvoin suomalaiselta kasvattajalta alle tuhannen euron. Säännöt antavat vihjaillen kuvan, että alle tuhannen euron rotukoirat olisivat pentutehtailun tai muun epämääräisen toiminnan merkkejä.

"Myös kustannukset kasvattajalle näkyvät hinnoittelussa, eli alle 1000 euron ei yleensä saa rotukoiran pentua kotimaiselta kasvattajalta. Eläinten hyvinvointia ajatellen emme pääsääntöisesti julkaise ilmoituksia, joissa rotukoirien pennuista pyydetään epärealistisen alhaiselta tuntuvaa hintaa..." - Tori.fi säännöt (31.3.2015)

Uskon, että säännöillä on hyvä tarkoitus ja ymmärrän, että yritys mielummin rajoittaa liikaa ilmoituksia, kuin saa kyseenalaista julkisuutta epäsuoralla pentutehtailun tai vastaavan tukemisella. Kaikesta huolimatta näen säännössä enemmän huonoa, kuin hyvää. Pentutehtailun merkkejä on lukemattomia, mutta yksittäisestä merkistä ei tule vetää turhaan johtopäätöksiä. Pentutehtailijat usein myyvät koiria hieman yleistä hintatasoa halvemmalla taatakseen koiran hankkijoiden kiinnostuksen, mutta keskivertoa edullisempi hinta ei tee kenestäkään pentutehtailijaa.

Kaikkein eniten koirien(kin) hinnoitteluun vaikuttaa kysynnän ja tarjonnan laki, ei niinkään todelliset kustannukset. Jos todelliset kustannukset olisivat oikeasti niin suuri vaikuttava tekijä kuin jotkut haluavat kivenkovaan paasata, olisi pentueiden hintojen vaihtelu suurempaa kuin nykyään. Tietyissä roduissa keskimääräiset hinnat liikkuvat jo lähempänä kahta tonnia, eikä vanhemmilla ole mahdollisesti mitään muita meriittejä kuin tehdyt silmä- ja polvitarkastus tai pari näyttelytulosta. Samaan aikaan myydään koiria reippaasti alle tonnin, joiden vanhemmat ovat niin käyttö- kuin muotovalioitakin. On turha kuvitella, että kustannukset selittäisivät edes miltei aukottomasti näiden ääripään esimerkkien hintaerot. Rodun keskiverroista pentuekoista tai ulkomaan näyttelyreissujen hotellien hintatasosta on turha puhua. Pienellä vaivalla löytyy kyllä esimerkkejä, joissa jopa tuhat euroa kalliimman pennun vanhemmilla ei ole mitään meriittejä tai terveystutkimuksia, kun taas halvemmalla on. Pentuekoko on sama ja halvemman pentueen vanhemmat ovat kokonsakin puolesta olleet kalliimpia ruokkia ja elättää. Silti hinta vaihtelee - ja se on ihan ok. Ainakin niin kauan, kun "halvan" pennun kasvattajaa ei syyllistetä eikä kukaan turhaa kiillota sädekehäänsä myydessä pentuja, olipa hinta X tai Y.

Sekarotuisten hinnoista säännöissä ei mainita muuta, kuin aikuisen koiran minimihinta on 50 euroa. On hullua ajatella, että samalla valistetaan ostajia kyseenalaistamaan 800 euron hintaiset rotupennut, eikä puhuta sadan euron sekarotuisista mitään. En nimittäin hetkeäkään usko, että 700 euron hinnaneroa selittäisivät rekisteröintimaksut, pevisa-maksut tai vaikkapa uroksen palkkio jaettuna pentujen määrälle. Silti 800 euron rotupentu on jollain tavalla kyseenalaisempi eläinten hyvinvoinnin kannalta, kuin satasen sekarotuinen. Sitä logiikkaa en vain ymmärrä.

Kuvat   © Reetta Kangaslampi, kiitos!

Papereilla vai ilman 1/2

Rekisteröity puhdasrotuinen, paperiton rotukoira, sekarotuinen, rescue-koira, kodinvaihtaja, pentu...

© Netta Nikkanen

Netissä törmää päivittäin kiivaaseen keskusteluun rotupi/seropi ja rekattu/paperiton teemalla. Tunteet kuumenevat puolin ja toisin ja kaikilla tuntuu olevan sanansa sanottavana tähän soppaan. Vyyhdin aukomisen helpottamiseksi lähestyn aihetta väittämä kerrallaan. Väittämät ovat yleisiä argumentteja keskustelussa puolin ja toisin. 

Selkeyden vuoksi tässä postauksessa keskitytään rekisteröityjen ja rekisteröimättömien koirien eroihin. Toisessa osassa paneudutaan taas rescuekoiriin, kodinvaihtajiin ja pentuihin.

Rekisteröidyn rotukoiran suvun terveydestä tiedetään

Todella yleinen heitto rekattujen rotukoirien puolesta. KoiraNetin kautta löytyvät terveystutkimustulokset ovatkin suuri helpotus pennunostajan työhön. Lonkka-, kyynär-, polvi-, silmä-, sydän- ja spondyloositutkimusten tulokset löytyvät pienellä vaivalla ja ilmaiseksi netistä. Jalostustietojärjestelmään tosin ei päivity monet muut sairaudet ja vaivat. Useimpien sairauksien ja vaivojen osalta tiedot sukurasitteesta saa kasvattajalta tai suoraan sukulaiskoirien omistajilta, jos saa.

Rotuyhdistykset pitävät erilaisia terveyslistoja jotka kokoavat tietoa yhteen, mutta useimmiten listalle pääsee omistajan pelkällä ilmoituksella jolloin luotettavuuteen kannattaa suhtautua tietynlaisella varauksella. Virhediagnooseja sattuu ammattilaisillekkin, maallikoille vielä enemmän. Ja omistajan  ilmoitus että koiralla Pena Peruspiski on tauti X ei muutu sisällöltään tai luotettavuudeltaan julkaistiin se sitten Penan omilla netttisivuilla tai rotuyhdistyksen terveyslistalla. Eikä tälläinen ilmoittaminen katso rotua tai roduttomuutta tai papereita.

Rekisteröidyn rotukoiran suvun terveydestä ei välttämättä tiedetä virallisesti yhtään sen enempää kuin sekarotuisenkaan. Vaikka viisi polvea taaksepäin kaikki koirat olisivat suomalaisia ei KoiraNet välttämättä kerro mitään yksinkertaisesta syystä. Kaikki eivät tutki koiriaan, tietyissä roduissa virallisia terveystutkimuksia voi jopa sanoa harvinaisiksi. Jos sukutaulun sadoista koirista vain pari on tutkittu ei johtopäätöksiä voi vetää mihinkään suuntaan. Avasin satunnaisen seurakoirarodun satunnaisen yksilön KoiraNetissä. Neljässä polvessa sukutaulussa on 16 Suomeen rekisteröityä koiraa joista kolmella (kolmannessa tai neljännessä polvessa olevalla) koiralla on virallinen polvitutkimustulos, ei mitään muuta, yhdelläkään koiralla. Se siitä takuusta rekisteröityjen koirien osalta.

Rekisteröidyn rotukoiran suku tunnetaan
Kyllä, rekisteröityjen rotukoirien taustoja yleensä tunnetaan paremmin. Koiralla on sukutaulu jossa on nimiä ja nämä nimet ovat kohtuullisen luottavasti vieläpä juuri ne yksilöt joista koira polveutuu. Suomessakin on tosin ollut tapauksia, joissa sukutauluissa on todistetusti ollut virheitä. Nämä virheet voivat johtua ihan vahingosta, jonkun nartun on päässyt astumaan toinenkin uros ilman että kasvattaja on tiennyt asiasta tai ne voivat olla systemaattisia valheita esimerkiksi pentutehtailun peittelyksi. Lähtökohtaisesti kaikesta huolimatta sukutauluihin voi kuitenkin luottaa.

Vaikka koiralla on rekisteripaperit ja tiedossa olevaa sukua KoiraNetinkin mukaan vaikkapa kuusi sukupolvea, ei tälllä tiedolla välttämättä tee mitään. Koirien nimien ja titteleiden tuntemisesta ei ole mitään hyötyä kotikoiran hankkijoille, ja vaikka suku on tiedossa ei välttämättä terveystilanteesta tiedetä juuri mitään.

Ulkomaalaisten koirien kohdalla ei välttämättä tiedetä juuri mitään vaikka nimet löytyvätkin sukutaulusta. Kasvattajat saattavat kohdata kielimuureja jotka rajoittavat tiedon jakamista ja kaikkia kasvattajia ei edes kiinnosta mikään muu nimen, titteleiden ja kuvan lisäksi. Ulkomaalaiset koirat jotka eivät ole Suomen rekisterissä saattavat esiintyä sukutauluissa useaan kertaan eri nimillä ja ulkomaalaisia terveystuloksia ei aina siirretä KoiraNettiin näkyviksi.

© Kia Kursi

Sekarotuiset ovat terveempiä
Ei, ei ja ei. Sekarotuisten terveys on vanha uskomus joka on jäänyt elämään aivan liian vahvasti. Sekarotuisuus, niinkuin ei puhdasrotuisuuskaan, ei ole tae terveydestä tai sairaudesta. Sairauksista ja niiden periytymismekanismeista riippuen toki tietyn rotuiset koirat saattavat olla alttiimpia tietyille sairauksille rotujen pohjautuessa kokonaisuudessaan muutamista koirista. Eri rotujen välillä on valtavat erot yleisessä terveydentilassa ja luonnollisesti sekarotuisen perimän rodut vaikuttavat sen riskeihin sairastua.

Mikäli sekarotuisuus pohjautuisi luonnonvalintaan ja koirat lisääntyisivät vapaasti ja eläisivät ilman ihmisen tukea ja ohjailua voisi terveempiä kantoja ehkä muodostua. Tätänykyään kuitenkin sekarotuiset ovat aivan puhdasrotuisten lailla hyvinvointimaissa ihmisen luomia.

Mikäli koiran suvun terveydentilasta ei tiedetä, on vaikea päätellä mitä sairausgeenejä koira saattaa kantaa, eivätkä geenitestit ole vielä kovinkaan kehittyneitä apuvälineitä sairauksien riskejä kartoittaessa.

Koiraa hankkiessa on aina syytä muistaa, että mikä tahansa eläin voi sairastua. Sairastuminen voi tapahtua nuorena tai vanhana ja olla vakavaa tai hyvinkin lievää. Oli kyseessä miten osaava on aina muuttujia joita viisaimmatkaan tutkijat eivät vielä ymmärrä ja käänteisiä lottovoittoja koirien sairastuessa riskien minimoimisesta huolimatta.


Sekarotuisten teettäjä on vastuuton
Monet, etenkin ns. vanhan kansan rotukoiraihmiset tyrmäävät samantien sekarotuisten teettämisen. Joidenkin on vaikea ymmärtää miten paljon ajat ovat muuttuneet siitä kun sekarotuisia sai ilmaiseksi mistä tahansa ja ne olivat aina kylän viriilin ajokoiran ja pihassa räksyttäneen pystykorvan tuotoksia. Nykyään on paljon sekarotuisia koiria jotka eivät polveudu metsästyskoirista ja näinollen sopivat mainiosti myös kaupunkiin ja seurakoiriksi. Sekarotuisia arvostetaan enemmän ja myös ensimmäisiä nykyajan tarpeisii kasvattavia sekarotukasvattajia on.

Sekarotuisten kasvattamisella on pitkät perinteet etenkin veto- ja metsästyskoirien parissa. Kun kasvattajalla on tavoitteena mahdollisimman hyvä työkoira on todettu helpommaksi laajentaa jalostuskoirien etsintää yli roturajojen, nopeuttaakseen tavoitteiden saavuttamista ja parantaakseen työkoirien laatua. Viime aikoina pinnalla on ollut useita sekarotukasvattajia jotka pyrkivät luomaan erilaisia koiratyyppejä jotka toimivat seurana ja harrastuksissa. Koirien terveys tutkitaan ja niiden rakennetta ja luonnetta pyritään arvioimaan käytettävissä olevilla keinoilla ja koirien taustoista selvitetään niin paljon kuin mahdollista. Näiden muutamien esillä olleiden sekarotuisten tavoitteellisten kasvattajien lisäksi on myös monia yksittäisiä pentueita jotka teetetään harkinnan ja huolellisen suunnittelun jälkeen.

Valitettavasti niin seka- kuin puhdasrotuistenkin pentujen teettäjiä on joka junaan. Joillakin kyseessä on tiedon tai taidon puute, mutta osan toiminnan takana on vaan piittaamattomuus. Kaikkia koiria teetetään myös pentujen söpöyden ja ruusuisten mielikuvien vuoksi, ongelma ei ole yksinomaan sekarotuisten kohdalla. Pentujen puhdasrotuisuus tai rekisteripaperit eivät ole tae juuri mistään, etenkään kasvattajan osaamisesta. Kasvattajaksi ryhtymistä ja etenkin kasvattajakurssia on käsitelty enemmän täällä, mutta yhteenvetona todettakoon ettei pentujen rekisteröiminen tai edes kennelnimi ole tae syvällisemmästä osaamisesta koirien suhteen.

© Kia Kursi

Sekarotuisia ei tutkita
Väittämä liittyy läheisesti niin väitteeseen rotukoirien suvun terveyden tuntemisesta kuin sekarotuisten teettämisen vastuullisuudesta. Kuvitellaan, että rotukoirat aina tutkitaan päästä varpaisiin, ja ettei kukaan välitä sekarotuisen terveydestä. Totesinkin jo aiemmin ettei puhdasrotuisiakaan välttämättä tutkita, toki rodusta ja mm. pevisoista riippuen.

Koiran tutkiminen ei ole rodusta tai roduttomasta kiinni. Sekarotuisenkin koiran voi viedä mm. luustotutkimuksiin tai silmä- ja polvitarkastuksiin. Kennelliitto ei lausu virallisisesti sekarotuisten koirien kuvia, mutta osaava ortopedi osaa sanoa luustosta kaiken oleellisen. Silmien tai polvien tuloksia ei minkään koiran kohdalla edes Kennelliitossa lausuta joten sekarotuisten kohdalla tulokset ovat aivan yhtä luotettavia.

Sekarotuisista voi myös ottaa verikokeita ja geenitestejä siinä missä rotukoiristakin, ja sekarotuisten tutkiminen onkin kovasti nostamassa suosiotaan. Toki kaikki sekarotuisten teettäjät eivät tutki koiriaan, mutta yleistäminen on epäreilua kaikkia kohtaan. Fakta on kuitenkin se, ettei sekarotuisuuden ja terveyden tutkimattomuuden tai vastakohtaisesti puhdasrotuisuuden ja terveyden tutkimisen välille vetää nuolia. Koiran rotu tai roduttomuus ei tee tutkimuksia, vaan terveystutkimukset tai niiden laiminlyöminen on omistajan päätös.

Ei ole olemassa vahinkopentuja & Rekisteröity koira ei ole vahinko
Vahinkopennuiksi yleensä luetaan kaikki pennut joita ei ole suunniteltu. Vahinko voi sattua inhimillisen erehdyksen tai unohduksen vuoksi, koirat voivat yllättää omistajan kyvyillään päästä toistensa luo ja joskus silkkaa piittaamattomuuttaan jätetään juoksuinen narttu ja leikkaamaton uros samaan tilaan.

Välillä kuulee väitettävän, ettei vahinkopentuja ole olemassakaan. Sanotaan, että vahinkopennut ovat aina ihmisen tyhmyyttä tai vaihtoehtoisesti pentutehtailun peitetarina. Toki jokaisen leikkaamattoman narttu-uros parin kanssa elävän tulisi tiedostaa riskit, mutta on kohtuutonta väittää etteikö vahinkoja voisi sattua. Ihminen on erehtyväinen, ja joskus koirat ovat vain niin nopeita ja ovelia ettei kohtuullisin varotoimin voi välttyä vahingolta. Pikaisen roskien viennin aikana koirat saattavat availla lukuisia ovia, työntää tieltään pois esteitä ja kiipeillä tai ryömiä toistensa luo.

Mikäli koirat ovat terveitä ja luonteiltaan hyviä, sekä omistajalla on resurssit pentujen hyvään hoitoon on aborttipiikkikin kyseenalainen vahinkotilanteessa. On vastuutonta jättää tiineys keskeyttämättä, mikäli jommalla kummalla vanhemmalla on vakavia periytyviä sairauksia tai vikoja, mutta perusterveiden koirien kohdalla en näe ongelmaa tiineyden jatkamisessa.

Myös rotukoirien kesken sattuu vahinkoja, ihan meritoituneillekkin kasvattajille, ja niiden kohdalla yhdistelmän ollessa riittävä hyvä vahingosta vain vaietaan ja hoidetaan ja myydään pennut kuin muutkin pentueet. Vaikka väärä uros pääsisi astumaan väärän nartun vahinkoa ei pidetä tuomittavana, kun kyseessä ei tiedetä olevan vahinko. Rekisteripaperit eivät myöskään siis ole tae kasvattajan erehtymättömyydestä.

© Netta Nikkanen

En tarvitse koiran papereita mihinkään
Eihän koira toki tarvitse rekisteröintipapereita välttämättä mihinkään, mutta tiettyjä hyötyjä puhdasrotuisuuden todistavista rekisteröintipapereista on. Vakuutusyhtiöillä sekarotuiset ja paperittomat rotukoirat ovat miltei poikkeuksetta kalleimmassa vakuutusryhmässä joten koiran rekisteripapereilla voi säästää selvää rahaa. Vaikka koiraa hankittaessa kiinnostusta ei olisi näyttelyihin tai virallisiin kokeisiin ja kilpailuihin voi kiinnostus syttyä myöhemminkin jolloin sekarotuisen statuksella olevan koiran harrastusmahdollisuudet ovat rajatummat.

Mikäli koirassa on jotain vikaa, sairaus tai vastaava, on paperillisen koiran kasvattajan jäljittämien helpompaa ja jo Kennelliitto edellyttää kasvattajaa korvaamaan tietyt viat koiran ostajalle. Mikäli koirasta ei myöskään ole tehty asianmukaista kauppasopimusta niin ostaja on hyvinkin heikoilla. Asiallinen kauppasopimus tulisikin aina vaatia riippumatta koiran iästä, taustoista tai rekisteripapereiden olemassaolosta.

Sekarotuisen kanssa ei voi harrastaa
Sekarotuisen kanssa voi harrastaa omaksi iloksi aivan kaikkia lajeja, mutta lajivalikoima virallisissa kokeissa ja kilpailuissa on rajattu sekarotuisten osalta. Myöskään kaikilla puhdasrotuisilla ei voi harrastaa kaikkia lajeja. Sekarotuisen harrastusmahdollisuuksista on enemmän täällä.

Sekarotuinen on halvempi
Yksi isoimpia syitä sekarotuisen tai paperittoman puhdasrotuisen hankkimiselle onkin varmasti raha. Vaikka sekarotuisten hinnat ovat nousussa on hinnanero puhdasrotuisiin nähden yhä iso. Sekarotuisten keskihinnat pyörivät rotuyhdistelmästä riippuen usein n. 250e paikkeilla, rotukoirien hintojen ylittäessä yhä useammin tonnin. Paperittomien puhdasrotuisten hinnat jäävät johonkin näiden kahden ääripään väliin, hyvin paljon rodusta riippuen.

Usein sekarotuisten vastustajat älähtävät, että pennun kuuluukin olla hintava. Isompi hintalappu vaatii ostajaa säästämään rahaa ja näinollen kuvitellaan, että puhdasrotuisen hankkija on myös varautuneempi eläinlääkärikuluihin ja muihin yllättäviin menoihin. Toki sellainen hinta, ettei koiraa hankita hetken mielijohteesta vähentää täysin sopimattomiin koteihin päätymistä, muttei rotukoirien isot hinnat ole takuulla myöskään tarkoita automaattisesti eläinlääkärikuluihin varautumista. Kuvitellaan tilanne, että koiraa hankkivalla on säästötilillä tuhat euroa koiran hankintaa varten. Hän pohtii tonnin rotupennun ja parin sadan sekarotuisen välillä. Pentujen myyjät kysyvät eläinlääkärikuluihin varautumisesta ja sekarotuisen myyjälle ostaja kertoo hymyillen asian olevan kunnossa. Rotupennun kasvattajalle ostaja kertoo saman, ja pohtii mielessään ottavansa pikavipin äkillisessä tilanteessa. Ostaja hankkii pennun ja kahden viikon kuluttua pentu loukkaa vakavasti jalkansa metsässä temmeltäessään. Kumman pennun lääkintä on siinä vaiheessa varmemmalla pohjalla?

© Kia Kursi

Paperiton on pentutehtailun tulos
Niin sekarotuinen, paperiton kuin rekisteröitykin koira voi olla pentutehtailun tulos. Sekarotuisten kohdalla varsinaista tehtailua on varmasti vähiten yksinkertaisesta syystä, paperittomilla ja paperillisilla puhdasrotuisilla on paremmat katteet myyntihinnoissa.

Koiraa hankkiessa kannattaa mennä tapaamaan jo ennen pennun hakua kasvattajaa hänen kotiinsa. Pentulaatikon äärellä jutellessa paljastuu hyvin pian onko kasvattaja asiallinen. Mikäli koirat vaikuttavat hyvinvoivilta, tilat ovat siistejä mutta asutun näköisiä ja kasvattaja on johdonmukainen puheissaan ovat asiat todennäköisesti hyvin. Mikäli kasvattaja ei halua, että pentuja tullaan katsomaan tai välttelee muuten kysymyksiä on syytä epäillä että kasvattajalla on jotain salattavaa. Omaa maalaisjärkeä kannattaa kuunnella, ja tarvittaessa kysyä kokeneemmalta koiraihmiseltä neuvoja pentutehtailun tunnistamiseksi. Hälytyskellojen soidessa kannattaa kaikessa rauhassa jäädä odottelemaan seuraavaa sopivan kuuloista pentuetta.

Paperittomuus rotukoiran kohdalla voi johtua monesta syystä, joista yksi on se, että kyseessä on ns. välipennut eli emä on saanut pentueen edellisestäkin juoksusta. Kennelliitto ei rekisteröi tällaisia pentuja, ja pentutehtaissa nartut pennutetaan jokaisesta juoksusta. Pentutehtaat ovat todellinen ilmiö ja todellinen riski, mutta onneksi paljon yleisempää on että paperittomuuteen on joku paljon lievempi syy.

Rotukoirien kohdalla pentutehtailua on myös paljastunut monet kerrat. Koiramme-lehdessä julkaistaan Kennelliiton kurinpitolautakunnan päätöksiä ja näissä on ollut useamman kerran juttua kasvattajista jotka ovat paljastuneet tehtailijoiksi. Myös palkitut ja arvostetutkin kasvattajat ovat luisuneet pentutehtailuun, ja koiran rekisteröimisestä huolimatta ostajan on oltava varuillaan.

© Kia Kursi

Miksi aina painotetaan että paperiton välipentueen pentu on vastuuton hankinta, mutta sivuutetaan se miten yhtälailla ne rekisteröidytkin pentueet rasittavat emää ja niistä pennun hankkiminen on aivan yhtä vastuutonta pentutehtailun tukemista ostajalta.

Paperittomuuteen on aina ikävä syy
Paperittomuus voi johtua monesta hyvin erilaisesta syystä. Paperittomien hankkijoita pelotellaan välillä turhankin paljon, että paperittomuus tarkoittaa pentutehtailua, välipentuja, puuttuvia pevisa-tutkimuksia tai kasvattajan rekisteröintikieltoa. Paperittomuus voi myös johtua siitä, ettei koirien myyjä yksinkertaisesti ole osannut rekisteröidä pentuja ja on todennut että myy pennut ilman rekisteripapereita. Aktiivisesti tietokonetta käyttävien voi olla vaikea ymmärtää, ettei kaikilla ole edes nettiä käytössään ja rotukoirakasvatusta ymmärtämättömän voi olla vaikea ymmärtää Kennelliitosta soittamalla saatuja ohjeita.

Väite jota kuulee myös on, ettei pentuja saa rekisteriin näyttely-/koe-/kilpailutuloksen puutteen vuoksi tai puuttuvien terveystutkimusten takia. Vaikka jotkut rodut vaativatkin rekisteröintiin esimerkiksi lonkkakuvaustuloksen ei näin ole kaikkien rotujen kohdalla. Useammankin rekisteröimättömän seurakoirapentueen myynti-ilmoituksessa on lukenut että ei papereita koska lonkkia ei ole tutkittu, ja kyseessä saattaa olla aivan yhtä hyvin tiedon puutteesta johtuva moka tai tietämättömien ostajien harhautus todellisesta syystä.

Pentujen myyjä joka ei tunne aktiivista koiraharrastusmaailmaa saattaa myös ajatella, ettei pentujen papereilla tee mitään, ja jättää sen vuoksi paperityöt tekemättä. Jotkut kuvittelevat että pentujen rekisteröiminen tarkoittaa kennelin perustamista ja jättää pennut rekisteröimättä ajatellen että kyseessä on vain yksi pentue. Toinen pelkää verottajan iskevän ja kolmas myy pennut tutuntutuille halpaan hintaan eikä halua nostaa hintoja rekisteröimällä pentuja.

Aika usein kyseessä on aivan yksinkertaisesti se, että pentujen teettäjällä on mukava narttu jolle haluaa pennut ja hänen tuttavallaan on miellyttävä uros ja toiselta koirista puuttuu rekisteripaperit. Koirat ovat tuttuja, perusterveitä ja niiden pentuja on kyselty lähipiiriin ja pentue päätetään teettää. Tietyissä roduissa paperittomia on hyvinkin paljon, ehkä parhaimpana esimerkkinä saksanpaimenkoirat. Paperittoman saksanpaimenkoiran pennutusta harkitseva löytää todennäköisesti lähipiiristään sopivan uroksen ja pentue päätetään teettää. Kyseessä saattaa sukupolvien ajan olla yksittäiset pentueet jokaiselle nartulle ja urokselle ilman mitään epämääräistä toimintaa.

Jokainen toki oman harkintansa mukaan pohtii mikä on hyväksyttävä syy millekkin, mutta ainakaan koirien huonosta kohtelusta tai koirien huonommuudesta ei automaattisesti paperittomuus kerro.

© Netta Nikkanen

Sekarotuinen voi olla mitä tahansa & Sekarotuinen on persoonallinen
Viimeisenä yksi yleisin syy sekarotuisia vastaan ja niiden puolesta, saman kolikon kaksi puolta.

Sekarotuisten hankkijoita varoitellaan siitä, ettei pennusta ikinä tiedä millaiseksi se kasvaa. Onneksi pennun vanhemmista voi kuitenkin hyvin pitkälti päätellä minkä tyyppinen pennusta tulee, ja mikäli kaikki skenaariot periytyvistä ominaisuuksista eivät miellytä on mahdollista ottaa pentu jostain muusta yhdistelmästä. Vaikkei kaikkien ominaisuuksien periytyminen ole mitenkään yksiselitteistä tai yksinkertaista on olennaisimpien ominaisuuksien päättely kohtuullisen vaivatonta useimmissa tapauksissa. Mikäli molemmat vanhemmat ovat alle polvenkorkuisia seurakoiria on hyvin epätodennäköistä että pennusta kasvaa pikkuponin kokoinen jättiläinen ja päinvastoin. Mikäli vanhemmat ovat aktiivisia metsästyskoiria pennusta tuskin tulee ihanteellinen seurakoira kaupunkiin ja niin edelleen.

Sekarotuisten puollustajien kommentti persoonallisuudesta on ehkä hivenen lapsellinen ja naiivi. Sekarotuisista toki löytyy yksilöitä laidasta laitaan, mutta niin löytyy rotukoiristakin. Vaikka rotukoirien luonteestakin on olemassa rotumääritelmän mukainen ihanne, on rotujen sisällä valtavaa hajontaa. Myös ulkomuodollisesti rotukoirat eroavat jopa rotujen sisällä selvästi toisistaan, eivätkä rotukoirat ole huollisesta jalostuksesta huolimatta rotumääritelmän ihanteen klooneja.

Jokainen koira on oma persoonansa ja on paljon ominaisuuksia joiden periytymistä on miltei mahdoton ennustaa. Melkein kaikki koiraharrastajat ovat kuulleet tarinoita erittäin riistaviettisistä seurakoirista, metsällä toimimattomista metsästyskoirista, rotumääritelmästä huomattavasti ylikorkeiksi kasvaneista ja pieneksi jääneistä koirista ja monesta muusta tapauksesta jotka eivät käy järkeen vaikka miten tutustuu suvun koiriin.

Jos kaikkien ominaisuuksien periytyminen tunnettaisiin ja kasvattajilla olisi olemassa kristallipallot joilla ennustaa tulevien pentujen ominaisuudet olisi kasvattaminen aivan liian helppoa.

---

Ehdota kommentilla väitteitä jutun toista osaa varten.
Rescue / kodinvaihtaja / pentu?

Laumaelämää: montako on monta?

Valtaosalle koiranomistajille tulee ainakin joskus, hetkellisesti edes, ajatus toisesta koirasta. Useamman koiran omistaja kohtaa pentueita joista "ei voi" kieltäytyä ja Se Oikea koira voi tulla eteen kun sitä vähiten odottaa. Usean koiran omistaminen eroaa yhden koiran talouksista huomattavasti.

 © Netta Nikkanen

Yksi

Yhdessä koirassa on paljon hyviä puolia. Ei tarvitse pelätä lauman sisäisiä ongelmia, kun laumaa ei ole. Yhden koiran hoitopaikan löytäminen on kohtuullisen helppoa, hyvin käyttäytyvän peruskoiran saa hoitoon tuttaville melko varmasti. Koiraharrastuksille on aikaa, eikä koskaan tarvitse tuntea huonoa omatuntoa kotona odottavien koirien puolesta. Lenkillä kädet takuulla riittävät vaikka mukana olisi puhelin tai sateenvarjo ja koiran kulut pysyvät useimmiten melko maltillisina.

Yhden koiran omistajat kokevat varmaan eniten huonoa omatuntoa koiran yksinolosta, kun koiralla ei ole kotona kaveria työpäivien aikana. Sosiaalisen koiran tyytyväisenä pito vaatii omistajalta aikatauluttamista, jotta yhteislenkit ja -leikit saadaan sovitettua kalenteriin. Koira ei liiku yksin vapaana ollessaan yhtä paljon kuin jos koiria olisi useampia ja omistaja joutuu tai pääsee osallistumaan koiran liikutukseen aktiivisemmin.

Itse yhden koiran kanssa eläessäni olen eniten nauttinut vapaudesta. Vaikka toki yksikin koira on sitoumus niin todellisuudessa yhtä koiraa kuljettaa melkein kaikkialle aika näppärästi mukanaan. Yhteen koiraan satsaa enemmän ja kotona ollessa koiraa tulee huomioitua paljon. Yhdelle koiralle tulee myös suotua yleensä tiettyjä vapauksia mitkä tekisivät lauman kanssa elosta hankalaa.

Kaksi

© Piia Ahonen

Toinen kotiin tuleva koira on ensimmäiselle koiralle yleensä iloksi. Koirat leikkivät ja juoksevat yhdessä ja selvästi nauttivat yhdessäolostaan. Koiraharrastuksissa kahden koiran treenaaminen lajista riippuen voi olla kohtuullisen helppoa tai hyvinkin aikaavievää. Agilityssä samassa ryhmässä treenaavat koirat tai vuorotellen tokoilevat koirat on omistajalle ja ohjaajalle melko helppoja. Kahden aktiivisesti vaativia palveluskoiralajeja treenaavan koiran pito vaatii ohjaajalta kuitenkin huomattavasti enemmän aikaa. Kaksi siististi käyttäytyvää koiraa on remmilenkkeilyn kannalta vielä melko helppoa ja vapaana lenkkeily saa kokonaan uuden ulottovuuden koirien remutessa keskenään.

Kahden koiran kustannukset pomppaavat melkoisesti yhdestä koirasta. Eläinlääkärikulut tuplaantuvat, eikä kahdesta koirasta useimmista paikoista saa vielä alennusta. Hoitopaikkojen löytäminen menee haasteellisemmaksi, ja usein ainoaksi vaihtoehdoksi jää koirahoitolat. Pahimmillaan koirat eivät tule toimeen ja omistaja joutuu vaikean päätöksen eteen, eristääkö koirat toisistaan vai hankkiako toiselle koiralle uusi koti. 

Kaksi koiraa on monille se vakioksi muodostuva määrä, itselläni on taustalla myös eniten kahden koiran vaihetta. Kahden koiran välillä ajan jakaminen on vielä melko helppoa ja harrastuslajeissa on tullut nähtyä paljon ohjaajia jotka sujuvasti treenaavat kahta koiraa. Kahden koiran kanssa eläessä toteutuu usean koiran omistuksesta miltei kaikki hyvät puolet, muttei vielä menetä aivan kaikkia yhden koiran hyviä puolia.

Kolme

© Kia Kursi

Yksi on yksi, kaksi on pari ja kolme onkin jo lauma. Kolmas koira muuttaa yleensä tilannetta melkoisen rajusti, niin kustannusten, ajankäytön kuin arjenkin kannalta. Kolmen koiran liikutus remmissä on monien mielestä työlästä, remmit menevät solmuun ja kädet loppuvat kesken. Koirien vapaana juoksutus on yleensä ratkaisu, mutta kolme koiraa vaativat jo autolta kokoa, jotta lenkkeilymaastoihin päästään. 

Kolmen koiran hoitoon saaminen on hyvin haastavaa, hoitolat eivät välttämättä majoita samoihin tiloihin kolmea saman lauman koiraa, joten pitää varautua etsimään luotettava hoitaja kotiin. Ohjattuihin koiraharrastuksiin voi olla hankala löytää ryhmää, johon sopii kaikkien koirien kanssa, joten aktiiviharrastaminen tarkoittaa usein kaikkien iltojen uhraamista treeneille. Koiramäärän kasvaessa riskit koirien väliselle eripuralle kasvavat ja omistajalla tulisi olla kehittynyt koirasilmä ja selvät pelisäännöt laumaelon harmonian takaamiseksi.

Kolme koiraa on toistaiseksi suurin laumakokoonpano josta minulla on henkilökohtaista kokemusta. Kolmen koiran kanssa eläessä välillä päänvaivaa on aiheuttanut ajankäyttö ja ajan jakaminen tasapuolisesti koirille. Yhden koiran kiertäessä näyttelyitä, kokeita tai kilpailuja on ongelmana kahden koiran hoito sillävälin. Yhden ylimääräisen koiran viitsisi viedä moneen paikkaan, kahta turistia ei viitsi ottaa mukaan kun kädet loppuvat kesken.

© Netta Nikkanen

Monta

Neljän tai useamman koiran pito vaatii omistajalta paljon ja yleensä tarkoittaa myös muiden harrastusten ja huvitusten karsimista minimiin. Suuremman lauman pito tarkoittaa usein ryhmissä lenkkeilyä, ja yhtäkkiä ulkoiluun kuluukin moninkertainen määrä aikaa. Eläinlääkärikulut kasvavat, vaikka peruskäynneiltä saattaakin saada jo ihan mukavat paljousalennukset. Jokatapauksessa usean koiran omistajat ovat yleensä tuttuja kasvoja ja nimiä niin eläinlääkäriasemilla kuin eläinkaupoissakin. Ruokaa kuluu paljon ja hintojen vertailusta tulee arkea. Yhtä koiraa hemmotellaan, lauman kanssa pyritään tekemään asiat tehokkaasti ja toimivasti. 

Rutiinien merkitys kasvaa koiramäärän kasvaessa. Yksi tai muutama koira vielä menee muun elämän sivussa, mutta suuren lauman pito vaatii omistajalta valtavasti mukautumiskykyä. Suuren lauman kanssa aikasyöpöiksi muodostuu yhtäkkiä kaikki koiriin liittyvä ja niin koirien pesu kuin punkkitarkastukset kahmaisevat oman osuutensa vapaa-ajasta. Mikäli laumaan kuuluu useita harrastusikäisiä koiria, muuttuu treeniaikojen yhteensovittaminen taiteenlajiksi. Koirien hoitolaan vieminen maksaa etelän äkkilähdön verran ja sopivan hoitajan löytäminen laumalle voi olla hyvin haastavaa.

Itse olen usein todennut nauraen, että neljäs koira on tämän lajin hulluuden viimeinen aste. Vaikkei lauman pyörittäminen hulluutta olisikaan, vaatii se jokatapauksessa äärimmäistä sitoutumista ja todellista rakkautta koiraelämään ja valmiutta luopua monesta asiasta. Vaikka mikäpä olisi hienompaa kuin liuta hyvin hoidettuja ja moitteetta käyttäytyviä koiria..

© Jenny

Koirakohtaiset erot

Ei pidä unohtaa, että on aivan eri asia hankkia neljäs sylikokoinen pikkukoira, kuin neljäs iso molossi. Suurten koirien kustannukset ovat luonnollisesti suuremmat kuin pienten ja jo tilantarve kasvaa enemmän kuin pienten koirien kohdalla. Myös eläinlääkärikulut kasvavat enemmän suurempien koirien kohdalla, kuin myös hoitolamaksut.

Sosiaalisten rotujen edustajia on helpompi pitää useita samanaikaisesti kuin epäsosiaalisia. On valtava ero pitääkö kuutta spanielia yhdessä jotka elävät kaikki sulassa sovussa vai pyörittääkö kolmea erillistä terrieriparia. Täysin oma lukunsa on taas ympärivuotisesti ulkona tarhoissaan asuvat koirat, jotka eivät kaipaa niin paljoa ihmisen huomiota ja jotka eivät ole sisällä viemässä tilaa.

© Netta Nikkanen

Aktiiviset harrastuskoirat vaativat omistajaltaan enemmän kuin seurakoirat ja on tarpeetonta edes lähteä vertailemaan kahden seurakoiran ja kahden aktiivisesti huipulla kilpailevan harrastuskoiran kuluja ja ajankulutusta. Harrastuksista taas helpoimpia usean koiran kanssa ovat vetolajit, vinttikoirajuoksut ja näyttelyt, muiden lajien harrastaminen monen koiran kanssa samanaikaisesti vie huomattavasti enemmän aikaa.

Sukupuolierot

Usein suositellaan, että toiseksi koiraksi hankitaan vastakkaista sukupuolta oleva koira ja jompikumpi leikkuutetaan. Uroksen ja nartun yhteiselo onkin juoksuja lukuunottamatta yleensä hyvin toimivaa ja helppoa. Urokset mittelevät useammin keskenään ja narttujen ottaessa yhteen seuraukset voivat olla erittäin vakavat. Mikäli mielii pitää useampaa jalostuskoiraa samanaikaisesti on päädyttävä narttu- tai uroslaumaan tai valmistuttava eristämään koirat toisistaan juoksujen ajaksi. Narttulaumoissa keskinäiset välit ovat yleensä tarkemmat, kun taas urokset mittailevat toisiaan useammin, sekalaumassa taas hormonit voivat aiheuttaa monenlaista pulmaa. Vaikka sanontoja ja uskomuksia on suuntaan jos toiseenkin tulee muistaa, että yksilöerot ovat suuremmat mitä sukupuolten väliset erot.

Seuraavan koiran sukupuolta päättäessä tulee pohtia tarkoin nykyiset koirat ja niiden suhtautuminen uroksiin ja narttuihin sekä omat resurssit eristykseen ja mahdollisuus leikata vielä leikkaamattomat koirat. 

© Netta Nikkanen

Montako on liian monta?

Mitään absoluuttista totuutta ei voi antaa, että kuinka monta koiraa on liikaa. Joillekkin ihmisille ei sovi edes yhden koiran pito, toinen taas omistaa täyden tusinan ongelmitta. Koiramääriä pohdittaessa on kuitenkin muistettava yksilölliset valmiudet ja koirakohtaiset erot. On aivan eri asia pyörittää kuutta seurakoiraa maaseudun rauhassa kuin kuutta harrastuskoiraa pienessä kerrostaloasunnossa. Perheen koko ja koirien hoitoon sitoutuneiden henkilöiden määrä vaikuttaa hurjasti käytettävissä olevaan aikaan. Töissä käymättömän tai kotoa työskentelevän on yleensä helpompi pitää useaa koiraa samanaikaisesti, kun taas kiireisen yrittäjän tunnit saattavat olla tiukilla jo yhden koiran kanssa.

Koiria on liikaa kun koirien pito tuntuu työläältä ja raskaalta useammin kuin mukavalta ja hauskalta. Hälytysmerkki on koirien hoidon huononeva taso, usean koiran omistaminen ei saa tarkoittaa kaikkien mutkien suoraksi vetämistä. Koirista huolehtimiseen pitää myös olla riittävästi rahaa, jotta hoito ei jää rahapulasta kiinni, joten täyden tusinan omistajalta vaaditaan huomattavasti paksumpaa lompakkoa kuin yhden koiran omistajalta. 

Uusi koti kultaa kalliimpi

Tälläkin hetkellä monet koirat etsivät uutta kotia. Yksi tarvitsee uuden kodin perheen allergian vuoksi, toinen omistajan ulkomaan työkomennuksen takia, jokaisen tarina on varmasti vähän erilainen. Tässä postauksessa puutun vain suomalaisiin kodinvaihtajiin, laajempaa juttua myös rescuekoirista on tulossa myöhemmin.

© Netta Nikkanen

Milloin on aika etsiä uusi koti?

Koiramaailmassa koirista luopuminen on aikamoinen tabu. Vallallaan on ajatus, että koiran omistaminen hankintahetkestä hautaan saakka on kunnia-asia, ja siitä poikkeaminen on häpeäksi. Jos koira on hankittu niin sen kanssa täytyy pärjätä, halusi tai ei. Oli se mukavaa tai ei. Jos elämäntilanteet muuttuu niin syytellään omistajaa siitä, ettei hänellä ollut mahdollisesti vuosia aikaisemmin kristallipalloa käytössään ennakointia varten. Tämäntyyppiset ajatukset voisi heittää suoraan romukoppaan.

Koira ei ole kertakäyttöesine, se ei ole lelu. Se on elävä olento jolla on tarpeet ja tunteet, eikä tietenkään ole toivottavaa että koiria hankitaan ja myydään hetken mielijohteista. On syytä kuitenkin muistaa, että varsinaista koirien "kierrätystä" on hyvin pieni osuus kodinvaihtajista. Yleensä kodinvaihtajan taustalta löytyy aivan normaaleja ihmisiä, aivan normaaleilla tarinoilla.

Tapaus A

Perhe hankkii koiran pentuna ja alkuun kaikki sujuu aivan mainiosti. Pikkuhiljaa perheen lapsi allergisoituu ja oireet pahenevat. Nukkuminen on hankalaa, nenä on jatkuvasti tukossa ja poissaolot koulusta lisääntyvät. Pentukoiran kesken oleva sisäsiisteyskoulutus ja aikuisturkin vaihto pahentavat oireita. Perhe asuu kerrostalossa, jossa ei ole mahdollisuutta tehdä koiralle omaa huonetta. Pitkällisten keskustelujen jälkeen perhe päättää luopua 7kk ikäisestä pennusta.

Tapaus B

Yksinhuoltaja äiti hankkii koiran lasten pitkällisen mankumisen jälkeen. 12- ja 16-vuotiaat lapset lupaavat hoitaa koiran tunnollisesti ja niin tapahtuukin ensimmäisten kahden vuoden ajan. Täysi-ikäistyttyään vanhempi lapsi muuttaa toiseen kaupunkiin ja koira jää perheelle. Nuoremman lapsen kilpatasoinen urheiluharrastus ja ystävien kanssa kaupungilla pyöriminen vievät kaiken ajan. Perheen äiti joutuu huolehtimaan koirasta ja kokee koiran työlääksi ja stressaavaksi työn ja kodinhoidon jälkeen. Koiran ollessa kolmivuotias perheen äiti päättää laittaa koirasta ilmoituksen nettiin.

Tapaus C

Aktiivinen koiraharrastaja ja kasvattaja jättää omasta pentueestaan itselleen pennun. Pennusta kasvaa hyväkäytöksinen koira joka menestyy näyttelyissä. Koiran ollessa vuoden ikäinen sen sisaruksella todetaan vakava jalostuksen estävä sairaus tai vika. Kasvattajalla on käsissään nätti mutta jalostusarvoton koira, ja kotona ei ole ylimääräisiä koiranpaikkoja. Kaikki linjan koirat suljetaan pois jalostuksesta, ja kasvattajalla ei ole enää yhtään jalostuskoiraa. Kasvattaja saa sähköpostia perheeltä, joka etsii jo pentuiän ohittanutta nuorta aikuista koiraa. Tutustumisen, keskusteluiden ja steriloinnin/kastroinnin jälkeen koira vaihtaa kotia harrastuskaveriksi.

© Netta Nikkanen

Yhteistä näillä kaikilla tapauksilla on se, ettei koirissa itsessään ole mitään varsinaista vikaa. A:n tapauksessa uuden kodin etsiminen on hyvin perusteltua terveydellisistä syistä ja juuri tämäntyyppisiä tarinoita on valtavasti kodinvaihtajien joukossa. Allergian ennakoimisesta puhutaan usein, mutta joskus allergia puhkeaa vasta myöhemmin, yllättäenkin.

B:n tapauksessa koiranomistaja luopuu koirastaan jaksamisensa puutteen vuoksi. Jaksamisen ja kiinnostuksen loppumisyta pidetään usein yhtenä "huonoimmista" luopumisen syistä, vaikka sen pitäisi olla juuri päin vastoin. Koiran omistaminen on kuitenkin harrastus, vapaa-ajan viettotapa, jonka tulisi olla mukavaa. Vaikka vastoinkäymiset kuuluvat elämään, kuuluu harrastuksesta saada enemmän kuin se vie.

Mikäli B löytää koiralle uuden kodin, saattaa kyseessä olla hyvinkin helppo kodinvaihtaja, koira joka vain haetaan uuteen paikkaan jossa se pari ensimmäistä päivää ihmettelee. Jokusen kuukauden kuluttua uudet omistajat ja koira toimivat yhteen niin, ettei kukaan edes arvaa kyseessä olevan kodinvaihtaja. Jos B ei etsi koiralle uutta kotia, on pahimmillaan tuloksena äärimmäisen väsynyt omistaja ja tylsistynyt koira. Kun kiinnostusta ja/tai jaksamista ei ole eikä itsensä pakottaminen enää toimi lenkit lyhenevät, hoitotoimenpiteistä luistetaan ja kaikki hoidetaan vasemmalla kädellä sinnepäin. 

© Netta Nikkanen

Jos tapaus C olisi totta, hän saisi todennäköisesti kuulla olevansa eläinten esineellistäjä, koirien kierrättäjä ja rahanahne pentutehtailija. C:n tapaus jakaa todennäköisesti kolmesta tapauksesta eniten mielipiteitä. Analysoimatta tarkemmin mahdollisia puolustus- tai vastustuspuheita esitän vain yhden kysymyksen. Mitä tilanne tarkoittaisi koiralle? Koira ei osaa ajatella kasvatusharrastusta, ei rahaa, ei mitään sellaista mitä me ihmiset ajattelemme. Jos koira muuttaa uuteen kotiin jossa se hoidetaan erinomaisesti ja se saa kaipaamaansa hoitoa ja hellyyttä, mitä se tarkoittaa koiralle? Jos koira muuttaa hyvästä kodista hyvään kotiin, ei se siitä kärsi sen enempää kuin pitkästä hoitojaksostakaan. 

Koirat ovat sopeutuvaisia eläimiä, jotka kyllä oppivat uuden kodin rutiinit ja tavat. Useimmat koirista jäävät hoitoon helposti, eivätkä kitise tai osoita kaipuutaan omistajiaan kohtaan. Uusi ympäristö toki saattaa hetken stressata, mutta koirat kyllä tottuvat, samoin kun ne tottuvat muuttaessaan uuteen ympäristöön omistajansa kanssa. Samoin kuin koirat tottuvat kun perheeseen tulee uusia jäseniä parisuhteiden, lastenhankinna ja muiden lemmikkien myötä.

Kukaan meistä ei voi ennustaa tulevaisuutta, vaikka miten haluaisimme. Aina puhutaan, että koiraa hankkiessa pitäisi miettiä seuraavat 15 vuotta eteenpäin koiranpidon kannalta, niin pitäisikin, mutta.. Mistä kukaan voi ikinä tietää varmaksi että seuraavat 15 vuotta mahdollistavat koiranpidon? Elämä on siitä hassu laji, ettei mikään ole ikinä varmaa. Onnettomuudet vievät henkiä, rakkaus vie jalat alta niin että allergia onkin pikkuseikka, lapsia syntyy, töitä tulee ja menee, vakaviakin sairauksia diagnisoidaan joka päivä.. 

Kun koira ei sovi kotiinsa

Remmirähjä, pelkoaggre, ei siedä muita koiria, ei toimi metsällä, vahtii liikaa, ei vahdi riittävästi, eroahdistus, ei tule oman lauman koirien kanssa toimene

Aiemmin puhuin lähinnä tapauksista joissa koirat ovat ongelmattomia ja ihmisten elämäntilanteet muuttuvat niin, että koiran luopuminen on hyvä ajatus. On myös tilanteita joissa koirien ongelmat ovat syy uuden kodin hankinnalle.

© Piia Ahonen

Mikäli koiralla on ongelmakäytöstä jota koti ei saa koulutettua omin avuin pois on vaihtoehtoja rajallisesti. Voidaan sopeutua tilanteeseen (pahentumisen riski ja ihmisten tyytyväisyys?), hankkia lisäapua ulkopuolisilta kouluttajilta ja etsiä uusi koti. Joskus ulkopuolisen kouluttajankaan apu ei auta ja koiran luonne on liian kova pala purtavaksi omistajalle. Ongelmat muuttuvat, mutteivat koskaan katoa. Tämäntyyppistä koiraa (niinkuin ei mitään koiraa) ei tietenkään pidä luovuttaa eteenpäin kenelle tahansa, mutta oikeissa käsissä ongelmat voivat olla hetkessä ohitse.

Koiran ollessa aggressiivinen perhettä ja/tai lauman muita eläimiä kohtaan on syytä aina miettiä tarkoin toiminta niin, että riskitilanteet minimoidaan. Tilanteen kärjistyttyä jo purematapaukseen on usein luoton rakentaminen koiraan niin haastavaa, että uusi koti voi koirallekkin olla helpotus. Uuden kodin etsiminen on aina toki sitä hankalampaa mitä ongelmaisempi koira on, mutta osaavissa käsissä "toivottomilla tapauksillakin" voi olla vielä monia monia onnellisia vuosia edessä.

Joskus koira ei vain toimi arjessa tai harrastuksissa niinkuin olisi toivottua, eikä asiaan pystytä aina vaikuttamaan koulutuksella. Koiralla ei välttämättä ole mitään varsinaisia ongelmia, mutta koiran luonne ei vaan kohtaa kodin toivomuksia. Uudessa kodissa nämä luonteen vajaavaisuudet saattavat olla isompi asia kuin seitsemän oikein lauantaina, parhaimmillaan kaikki voittavat kun koira saa uuden kodin. Koira, vanha omistaja sekä uusi omistaja.

Taas, pari pähkinää purtavaksi.

Onko kohtuullista olettaa että 7vko ikäisenä valittu pentu on meille sopiva koko sen eliniän ajan?

Onko koira mielummin koko ikänsä yhdessä "ihan ok" kodissa, vai vaihtaako kerran kotia ihan kivasta täydelliseen jossa on loppuun saakka?

Millaisissa tilanteissa uuden kodin etsintä ei ole fiksua?

Surullista on nähdä, miten paljon vanhoja ja sairaita koiria luovutetaan eteenpäin. Uusi koti ei saisi olla vaihtoehto eläinlääkärin hoidoille tai viimeisen palveluksen tekemiselle. Koirat ovat ihmisiään kohtaan aina niin hyviä kuin suinkin osaavat, ne ansaitsevat ihmiseltä kauniin ja kivuttoman lopun.

Uutta kotia ei pitäisi myöskään hankkia varmuuden vuoksi. Lähtökohtaisesti esimerkiksi vauva ja koira ei ole lainkaan huono yhdistelmä, joten uuden kodin hankkiminen ennen vauvan syntyä on aivan turhaa hätävarjelun liiottelua. Koiran ei pitäisi olla harjoitusväline ihmisten kotileikeissä ennen lasten hankintaa.

Kodinvaihto ei ole myöskään mikään ratkaisu siihen, että halutaankin uusi ja hienompi/pienempi/isompi/mikälie koira. Vaikken suostu pitämään kodin vaihtoa mahdottomana stressinä niin tarpeeton kierrätys ja venkslaaminen on asioita, joihin ei pitäisi eläviä eläimiä sotkea.

Jos kuitenkin omistajasta tuntuu, että kodin etsiminen on fiksuinta kannattaa omaa ääntään kuunnella. Mikäli koiranomistaminen ei enää kiinnosta tai koira ei jostain syystä sopeudu nykyiseen kotiinsa niin on koiran edun mukaista antaa sille kuitenkin mahdollisuus mielekkäämpään elämään jossain muualla. Sanomattakin lienee selvää, että kerran koirasta luopuneen tulee vastaisuudessa aina olla vielä sata kertaa muita tarkempia pohtiessaan uuden koiran hankintaa myöhemmin.

Kodinvaihtajakoira - kenelle?

Kodinvaihtaja on aivan turhaan kovin epäsuosittu tapa hankkia koira. Vaikkei toki jokainen kodinvaihtaja, kuten ei jokainen pentu, sovi jokaiseen kotiin on kodinvaihtajista aivan mahdollista löytää sopiva koirakaveri monenlaiseen menoon.

Harrastuskoiraa etsivät päätyvät luovutusikäisiin pentuihin joista oma valikoituu mahdollisesti pentutestin avulla, vähän vanhemmasta pennusta joka on jo yhdessä kodissa asunut voi sen sijaan sanoa jo paljon enemmän. Toki kurjat ensimmäiset elinkuukaudet eivät anna ihanteellista pohjaa tulevaisuudelle, mutta niinkuin on jo todettu, valtaosa kodinvaihtajista tulee ihan normaaleista kodeista. Uutta kotia etsivää nuorta koiraa on ehkä mahdollista tavata useammin ennen hankintapäätöstä ja kodinvaihtajistakin löytyy rotu- ja luonnevalikoimaa laidasta laitaan. 

© Netta Nikkanen

Kotikoirana aikuinen kodinvaihtaja voi olla oikein toimiva ratkaisu. Aikuisesta koirasta näkee sen luonteen hyvin, ja ihannetilanteessa edellinen omistaja kertoo rehellisesti ja laajasti kaiken olennaisen koirasta. Myös metsästyskäyttöön soveltumattomista metsästyskoirista voi löytää oivia lenkkikavereita ja sohvanlämmittäjiä. Aikuisen koiran terveydentila on ehkä paremmin tiedossa ja siten paremmin ennakoitavissa kuin pennun. Aikuisen peruskoulutetun koiran kanssa myös välttyy sisäsiisteys- ja peruskoulutukselta.

Kodinvaihtajalle kodin tarjoaminen voi olla myös kannanotto koiramäärän kasvua vastaan. Monet kokevat kodin tarjoamisen aikuiselle koiralle mielekkäämmäksi kuin pennun hankkimisen juurikin eettisistä syistä.

Joillekkin ongelmaiset aikuiset kodinvaihtajat tarjoavat kaivattua haastetta koiraharrastukseen. Mikäli uudella kodilla on asianmukaiset puitteet ja riittävästi tietotaitoa voi ongelmakoiran uudelleenkouluttaminen olla hyvinkin opettavainen ja palkitseva kokemus.

Olipa syy mikä tahansa, on syytä miettiä omat motiivinsa, jaksamisensa ja tietotaitonsa määrä tarkoin ennen koiran hankkimista. Sääli ei ole koskaan hyvä syy hankkia koiraa, ja valitettavasti eivät kotia etsivät koirat maailmasta "pelastamalla" lopu.

Kuvien koirat eivät liity juttuun