Kirjekurssilla kasvattajaksi

Koirankasvattajaksi voi kuka tahansa tituleerata itseään, se ei ole suojattu virallinen titteli. Kennelliiton alaiseksi kasvattajaksi haluavan tulee käydä kasvattajan peruskurssi, mikäli haluaa itselleen kennelnimen ja/tai säästää pentueiden rekisteröintimaksuissa. Monelle koiranhankkijalle on kuitenkin täysi mysteeri, että minkä työn se kasvattaja on tehnyt tittelinsä eteen, ja aiemman blogini hakusanoista päätellen monet koiraharrastajat pohtivat kasvattajakurssin sisältöä.

 © Essi Savolainen

Olen itse käynyt kasvattajan peruskurssin alkuvuodesta 2012 ja kokemukseni ja tämä teksti pohjautuu pitkälti tuohon kurssikokemukseen. Jokainen kasvattajakurssi on kuitenkin hieman erilainen, painotusten muotoutuessa luennoitsijoiden ja osallistujien mukaan.

Kiinnostus kasvatustyötä kohtaan

Aivan vahingossa tuskin kukaan kennelnimeä hankkii, vaan projekti alkaa kiinnostuksen heräämisestä. Joillakin tämä vaihe vie vuosia, vuosien menestyksekkään harrastuksen ja sukulinjojen perusteellisen tutkimisen jälkeen herää ajatus - minäki voisin pystyä tuohon, minäkin haluan kasvattaa. Toisessa ääripäässä taas on koiranomistajat jotka ovat juuri hankkineet ensimmäisen koiransa, ehkäpä nartun. Pikaisella googlailulla "miten pennuttaa koira" henkilö päätyy sattuman kaupalla kennelpiirin sivuille ja ilmoittautuu kasvattajakurssille. Kenellä kiinnostus herää mitenkin ja olipa kiinnostus miten voimakasta ja perusteltua tai heikkoa ja epävarmaa on kaikki kurssilaiset kurssilla samalla viivalla, hyvässä ja pahassa.

Pohjatyöt

Jokunen viikko ennen kurssia osallistujille lähetetään yleensä postitse parin sentin nippu papereita. Ensisilmäyksellä ihan kauheasti tekstiä ja asiaa joka hetken selailun jälkeen paljastuu useimmille koiraharrastajille tutun asian kertaukseksi. Kurssimateriaali pitää sisällään aivan pintaraapaisun koiraharrastukseen, genetiikkaan, käytännön asioihin penntuksessa ja yllättävän paljon tietoa kennelorganisaatioista. Kurssimateriaalin opiskelu ennen kurssia on poikkeus ensimmäiseen kappaleeseen, jonkinlainen mahdollisuus tasoittaa kurssilaisten pohjataitoja etukäteen.

Kurssi

Itse kävin kasvattajakurssin Helsingissä, Helsingin kennelpiirin järjestämänä. Luonnollisesti pääkaupungin kurssi oli suuri ja kurssi olikin lähinnä luentomuotoinen eikä keskustelua osallistujien välille syntynyt erityisen paljoa. Luennoitsijat olivat ihan mielenkiintoisia, mutta kurssin ollessa kaksipäiväinen aiheiden käsittely jäi pintaraapaisuiksi. Noin 16 tuntia kestäneen kurssiviikonlopun aikana käytiin pikaista tahtia läpi Kennelliiton toimintaa, astutus, pentujen hoito ja ruokinta ja pentujen luovutus ja myynti, helpoimmat genetiikka-asiat, ja koirien rakennetta. Isoimmaksi keskustelun aiheeksi kurssilla syntyi erilaiset sopimusmallit ja niiden laillisuus ja Kennelliiton suhtautuminen omiin sopimuspohjiin.

Päälimmäisenä kurssista jäi mieleen se, miten vähän tuona aikana oikeasti oppii. Itselleni ei juuri mitään uutta asiaa tullut, ja olin sentään kurssin nuorimmasta päästä ja paikalla olleista paljon pidempään koiria harrastaneita oli valtaosa. Kurssilla huomasi myös miten vuodet eivät tuo välttämättä tietotaitoa, luentosalissa supistiin ja pohdittiin mm. olikohan sillä omalla rodulla pevisaa, mikähän se alkuperäinen käyttötarkoitus oli ja pitikö sitä omaa urosta jotenkin tutkia ennenkuin sitä voi käyttää omalle nartulle. Supinoita kuunnellessani en välillä pystynyt kuin pidättämään nauruani ja pyörittelemään silmiäni. Jo silloin syntyi ajatus tästä tekstistä mitä nyt kirjoitan, toive että useampi koiran hankkija tietäisi, ettei kasvattajakurssi ja kennelnimi tee autuaaksi.

 © Netta Nikkanen

Lopputentti

Sunnuntain kuuma puheenaihe oli ehdottomasti lähestyvä lopputentti. Itsekin vielä lauantai-iltana pohdin, että mitä jos kuitenkin lopputentissä pyydetään kolmen liuskan mittaista pohdintaa oman rodun haasteista jalostuksen suhteen tai jotain muuta oikeasti haastavampaa. Mitä jos helpohkot monivalintakysymykset olivatkin joku katala juoni huiputtamaan kasvattajakokelaita...

Lopputenttipaperit käteeni saadessani taisin naurahtaa ääneen. Helppoja, siis todella helppoja, monivalintakysymyksiä. Muutama kinkkisempi sekaan oli heitetty, mutta ei mitään jota jokainen vähänkään aktiivisemmin koiria harrastanut ei tietäisi ilman mitään kursseja. Kysymyksiä oli 40 ja muistaakseni n. 25 piti saada oikein läpi päästäkseen. Ja jotta kurssin läpäisy ei olisi näinkään haastavaa tentin sai uusia välittömästi uudelleen niin monta kertaa kunnes pääsisi läpi. Kukaan ei siis lähtenyt kurssilta ilman todistusta hyväksytystä kurssista.

Kysymyksissä taidettin kysyä rokotuksista, pennun luovutusiästä, lyhenteiden merkitystä ja vastaavia perusjuttuja. Itselleni haastavimmaksi osoittautui kysymys FCIstä, mistä sanoista lyhenne tulee. En osaa edes auttavasti ranskaa ja puhtaaksi veikkailuksi meni vastaus, ja metsäänhän se taisi mennä. Lopputentin pistemäärää en tarkalleen muista mutta n. 37-38/40 taisi olla.

Useamman kurssilaisen lopputentti hyväksyttiin rimaa hipoen, ja koko kotimatkan pohdin että mitkäköhän kysymykset menivät pieleen näillä. Muutama kurssilainen käsittääkseni jäi myös uusimaan tenttiä, joka aiheutti minussa vielä enemmän hämmennystä. Ja mikseivät koiran ottajat tiedä minimivaatimuksia, tiedä miten helppo Suomessa on alkaa kasvattajaksi? Yhtäkkiä kävi järkeen erittäin hyvin miksi niin monen kasvattajan osaamistaso on surkea.

Valmiudet

Mutta mihin kasvattajakurssi antaa valmiudet? Kurssin jälkeen kasvattajalla on tiedossa Kennelliiton erilaiset sopimuspohjat ja valmius täyttää erilaisia sopimuksia (sijoitus-, astutus- ja myyntisopimukset) ja myydä pentu Kennelliiton ohjeiden mukaan. Kasvattajalla on perustiedot koirien astuttamisesta ja pentujen hoidosta, ja oikeus hakea Kennelliitolta kennelnimeä.

Välttämättä kasvattaja ei kuitenkaan ole oppinut juuri mitään kurssin sisällöstä, kurssipäivät ovat kuluneet Facebookin selailuun tai kavereiden kanssa jutusteluun ja kurssi on läpäisty kolmannella kerralla kurssinvetäjän "vinkkien" jälkeen. Siitä huolimatta tällaisenkin kasvattajan kotisivuilla komeilee samanlainen testi kuin muillakin. "Olen suorittanut hyväksytysti Kennelliiton kasvattajakurssin ja minulle on myönnetty kennelnimi XXX vuonna YYYY." Pennun hankkijan vastuulla onkin selvittää kasvattajan asiallisuus, eikä vain luottaa sokeasti kennelnimeen takuuna laadusta.

 © Essi Savolainen

Kehittämisen paikka

Ensimmäinen askel kasvattajakurssin laadun parantamiseksi olisi lisätä kurssejen kestoa. Viikonlopun aikana ei mitenkään voida käydä läpi kaikkea oleellista ja tauot kurssikertojen välillä mahdollistaisivat itsenäisen opiskelun ja syvällisemmän keskustelun kurssin aikana. Lopputentin haastavuutta pitäisi lisätä reippaasti, ja muuttaa systeemiä niin ettei tenttiä voi uusia saman päivän aikana. Kurssin suorittaminen hyväksytysti pitäisi olla ansio, kaikkien päästessä läpi ei suoritettu kurssi kerro mitään. Haastettelulla selvitettäisiin kurssilaisten taustoja ja kykyä selvitä kasvatustyöstä, avoimilla kysymyksillä nähtäisiin selvät tasoerot kurssilaisten välillä.

Kasvattajakurssejen hinnat pyörivät toistaiseksi noin 50-60e luokassa, kurssejen hinnat voisivat mielestäni ihan hyvin moninkertaistua, jotta kulut saataisiin jatkossakin peittoon ja laatua olisi varaa kehittää. Toki kalliimmissa kursseissa riskinä olisi täysin pohjatiedottomien kasvattajien määrän lisääntyminen, mutta kurssin ollessa arvokkaampi ja haastavampi se antaisi todellista arvoa sen suorittaneille kasvattajille.

Hyvä kasvattaja

Tähän sopisi hyvin sanonta, että moni niistä puhuu, mutta harvempi on nähnyt. Hyvän kasvattajan mittareina eri ihmiset pitävät eri asioita rodusta ja käyttötarpeista riippuen. Hyviä kasvattajia kuitenkin yhdistää avoimuus, rehellisyys, halu oppia uutta ja aito rakkaus koiriin ja koiraharrastukseen. Hyvä kasvattaja ymmärtää, että koiramaailmassa on aina uutta opittavaa ja on valmis päivittämään tietojaan aina tilaisuuden tullen. Hyvä kasvattaja tietää, ettei täydellistä koiraa ole olemassa, joten hänellä ei ole tarvetta salailla koiriensa ja kasvattiensa puutteita ja vikoja. Hyvään kasvattajaan saa yhteyden tarpeen vaatiessa, ja kasvattaja on aidosti kiinnostunut kasvattiensa kuulumisista.

Kasvattajan ei tarvitse tietää kaikesta kaikkea, mutta hänen tulisi ymmärtää oman osaamisensa rajallisuus. Kasvattajalla ei tarvitse olla valmiita vastauksia, mutta hän osaa ohjata kasvatinomistajaa etsimään vastauksia oikeasta paikasta. Hyvät kasvattajat käyttävät asiallisia sopimuksia, ja he ymmärtävät myös mitä sopivat ja pitävät sopimuksista kiinni. Hyvä kasvattaja ei mustamaalaa muita vaan auttaa omien resurssiensa rajoissa myös aloittavia kasvattajia. Hyvä kasvattaja ei hyväksikäytä tietämättömiä, vaan neuvoo asiallisesti.

 © Netta Nikkanen

Minustako kasvattaja?

Mikäli kasvatustyö kiinnostaa on tärkeää hankkia tietoa, paljon tietoa. Kirjastot, koira-alan lehdet ja netti ovat pullollaan tietoa. Lukemalla ja opiskelemalla kaiken mikä on saatavissa oppii paljon, ja oppii myös suodattamaan saamaansa tietoa. Myös muilta kasvattajilta ja rodun harrastajilta kannattaa kysellä ja seurata aktiivisesti rotukeskusteluja. Vaikka kasvattajakurssia arvostelenkin niin sekin on ehdottomasti hyvä käydä, jotta varmistuu että perustiedot ovat kunnossa.

On tärkeää oppia tuntemaan tulevan kasvatusrodun synty, historia ja nykypäivän tilanne läpikotaisin. Kasvattajan tulee tuntea rodun riskit ja huonot puolet hyvien lisäksi. Kasvattajan tulisi tuntea mahdollisimman monta rodun yksilöä, jotta hän pystyy muodostamaan kokonaiskuvan rodun tilanteesta. Vaikka oma kiinnostus painottuisi tiettyyn harrastukseen tai lajiin on syytä tutustua myös muihin harrastuslajeihin ja oman rodun yksilöihin eri lajien parissa. Suomessa KoiraNet antaa loputtomia mahdollisuuksia kasvattajille rotujen tilannetta ja sukutauluja tutkiessaan.

Suunnitellessaan oman narttunsa astuttamista kannattaa aloittaa pohtimalla oman nartun hyvät ja huonot puolet läpikotaisin ihan paperille asti. Kirjoittamalla kaiken ylös saa osviittaa onko hyviä vai huonoja puolia enemmän, jos nartustaan ei löydä mitään negatiivista on syytä miettiä kasvatushaaveita uudelleen ja antaa koirasilmälleen aikaa kehittyä. Narttu on syytä tutkia terveydeltään ja sille tulisi hankkia näyttöä niin ulkonäöstä kuin luonneominaisuuksistakin. Muutaman eri tuomarin näyttelyarvostelut kertovat nartun ulkonäölliset vahvuudet ja heikkoudet ja luonnetestin tai MH-luonnekuvauksen tuloksia voi peilata rodun keskimääräisiin tuloksiin.

Mikäli narttu on tutkittu terveeksi ja se vastaa ulkonäöltään ja luonteeltaan kasvattajan näkemystä jalostuskoirasta on viimeistään aika paneutua sen sukutauluun. Kaikki tieto mitä suvun koirista on saatavilla on arvokasta, tietoa kannattaakin metsästää nartun kasvattajan avulla sekä hyväksikäyttäen netin eri tietokantoja ja foorumeita. Kun tietää suvun terveysriskit ja muut ominaisuudet on aika etsiä uros joka täydentää narttua. Uroksia kannattaa etsiä kaikkia kanavia hyödyntäen, muistaen että se lähinnä olevin tai käytetyin uros ei välttämättä suinkaan ole paras sille omalle nartulle.

Kaiken tämän lisäksi on syytä myös tarkkaan pohtia omat resurssit pentujen hoidolle. Pennut vievät paljon aikaa ja pentuprojekti voi tulla myös äärimmäisen kalliiksi asioiden mennessä pieleen. Pentujen asiallinen hoito ei saa kärsiä ajan- tai rahanpuutteen vuoksi.

Kaikenkaikkiaan kasvattaminen on äärimmäisen vaativa harrastus joka sopii koirille omistautuneelle ihmiselle joka kaipaa uusia haasteita ja joka on valmis oppimaan paljon uutta. Kasvattaminen ei ole helppoa eikä se sovi jokaiselle, mutta kasvatustyö tarjoaa myös huikeita onnistumisen tunteita ja paljon iloa, uusia tuttavuuksia ja ikimuistoisia hetkiä koirien parissa.