Ken on kaikkein kaunehin

Koiranäyttelyillä on pitkä historia, 1859 järjestettiin ensimmäinen koiranäyttely Englannissa. Koiranäyttelyt ovat herättäneet valtavasti kiinnostusta kansainvälisesti ja nykyisellään harrastusmuoto on selvästi suosituin koiralajeista. Vuosien saatossa koiranäyttelyt ovat ihastuttaneet ja vihastuttaneet ja herättäneet paljon keskustelua koiranäyttelyiden ja koirien jalostuksen nykytilasta ja sen eettisyydestä.

© Sonja S

Lähtökohta

Koiranäyttelyiden perusidea ja pohja on koiran vertaamisessa rotumääritelmään ja tavoitteena on ollut kerätä materiaalia rotukoirista ja näinollen edistää puhdasrotuisten koirien jalostusta. Vuosien saatossa näyttelyistä on tullut paljon muutakin, nykyisellään ryhmä- ja best in show-kehien merkitys on valtava ja toisaalta koiraharrastus on myös merkittävä sosiaalinen tapahtuma jossa koiraharrastajat ja kasvattajat tapaavat toisiaan.

Jos ajatellaan vain koiranäyttelyiden alkuperäistä tarkoitusta on mahdoton ymmärtää nykyajan keskustelua koiranäyttelyiden järkevyydestä. Ensimmäisestä näyttelystä on kulunut aikaa nyt 155 vuotta ja lukemattomia pienempiä ja suurempia näyttelyitä ja valtava määrä näyttelykäyntejä. Siinä ajassa rotuja on syntynyt lisää, puhdasrotuisten koirien määrä on kasvanut huimasti, maailma on muuttunut niin hurjasti ettei toisessa maassa koiranäyttelyssä käyminen ole lainkaan outoa ja rotukoirien ulkoasu on muuttunut. Kaikki nämä muutokset ovat yleensä koiranäyttelyiden kritisoijien argumenteissa mukana.

Miksi koirarodut ovat muuttuneet?

© Sonja S

Kun rodut vasta syntyivät ja eriytyivät toisistaan koirien jalostus oli kaikenkaikkiaan aivan lapsenkengissä. Rotujen sisällä saattoi olla suuriakin näkemyseroa eikä muutenkaan kasvatus välttämättä ollut yhteistyön tulosta vaikka myöhemmin eri kasvattajien samantyyppiset koirat ja sukulinjat niputettiinkin saman rodun sisälle. Koirien jalostusvalintoihin vaikutti luonnollisesti paljon enemmän välimatkat, kun matkustaminen oli valtavasti hitaampaa, työläämpää ja kalliimpaa kuin nykyisellään. Toki silloin käyttöominaisuuksia arvostettiin useissa roduissa paljon enemmän, etenkin nykyisten työkoirarotujen historiassa, sillä työssään toimimaton koira olisi ollut turhan kallis elättää.

Aika monen rodun alkuperäisessä käyttötarkoituksessa on pitkä liuta tehtäviä, etenkin silloisten maalaisrotujen kohdalla. Maatiloille tarvittiin koiria niin vahtimaan, puolustamaan, paimentamaan ja avuksi erilaisiin metsästystehtäviin ja koiria ei voinut olla montaa vaan yhden koiran tuli pystyä mahdollisimman moneen työtehtävään. Nykypäivänä koirien tehtävät ovat paljon kapea-alaisempia ja useimpien koirien tärkein käyttötarkoitus länsimaissa on seurakoiran virka. Koiran tehtävien väheneminen ja koiran elinympäristön muuttuminen vuosikymmenien saatossa on myös muokannut raameja, joiden sisällä rotuja ollaan haluttu jalostaa eteenpäin.

Pikkuhiljaa ja huomaamatta

Rotumääritelmät on laadittu silloisten ihannekoirien pohjalta. Vaikka rotumääritelmät ovat näyttelyiden ja näyttelytuomareiden pohjana, on tärkeää ymmärtää miten valtavasti tulkinnanvaraa rotumääritelmät jättävät lukijalleen. Vaikka rotumääritelmissä käydään koko koiran rakenne näennäisen yksityiskohtaisesti läpi, on miltei mahdoton esimerkiksi piirtää rotumääritelmän pohjalta nykyisellään rodunmukaiseksi luettavaa koiraa rotua tuntematta ja kuvia näkemättä. "Kallo: Litteä, kohtuullisen leveä ja vähitellen silmiä kohti kapeneva."

Vaikka nykyisissä näyttelyissä käytetään vain hieman päivitettyjä vanhoja rotumääritelmiä pohjana, on naiivia ajatella, että tuomarit edes pystyisivät olemaan vertaamatta koiria mihinkään muuhun kuin rotumääritelmään. On ihmiselle tyypillistä peilata kaikkea näkemäänsä ja kokemaansa menneisiin tilanteisiin. Tuomareilta myös odotetaan valtavaa kiinnostusta koiria kohtaan, ja yleisesti ajatellaan, että hyvä tuomari on nähnyt koiria paljon ja toki silloin tuomarille väkisin muodostuu myös käsitys rodun kokonaistilanteesta. Näyttelykehässä olisi hyvin haastavaa unohtaa kaikki muut nähdyt samanrotuiset koirat ja katsoa koiraa vain rotumääritelmään verrattuna. Miltä tuntuisi esimerkiksi arvostella seuraavan lauseen pohjalta "Häntä: Kiinnittynyt mielummin ylös kuin alas. Häntä on normaalin mittainen ja jätetään luonnolliseksi." koiran häntää? Työtä helpottaa huomattavasti kun on nähnyt satoja samanrotuisia koiria ja kuullut muiden arvostettujen näyttelytuomareiden mielipiteitä niiden ulkomuodosta.

© Sonja S

© Sonja S

Huippukoirien tassunjäljissä

Uuteen rotuun tuomarin tutustuessa tuomari toivottavasti näkee laajasti kaikenlaisia rodun edustajia, niitä tyypillisiä, epätyypillisiä, supervoittajia ja kotikoirina olevia virheitä omaavia koiria. Silti varmasti jokainen uuden rodun arvosteluoikeuksia hankkiva tuomari käyttää erityisesti aikaa katsellessaan rodun senhetkisiä supertähtiä ja huippunimiä. Jos koira on saanut lukuisilta tuomareilta ylistäviä arvosteluja ympäri maailmaa eri näyttelyissä, siihen on takuulla syynsä. Unohdetaan hetkeksi ns. ylijalostetut rodut joilla on todistetusti liioitelluista piirteistä johtuvia terveysongelmia ja ajatellaan valtaosaa roduista, rotuja joiden ulkonäössä ei ole terveysongelmia aiheuttavia liioiteltuja piirteitä. Jos Sinä olisit tuomari, ottaisitko mallia rodun ihanteeseen juuri näistä huippukoirista?

© Sonja S

Toki on tuomareita jotka uuden rodun kohdalla heti huomaavat, ettei heidän mielestään se huippukoira olekkaan ideaali rotunsa edustaja ja uskaltavat antaa koiralle heikonkin laatumaininnan. On myös takuulla valtavasti tuomareita jotka eivät näin tee, mielipiteestään riippumatta. Juuri tämä on takuulla syy miksi näyttelyt ovat vuosien saatossa edesauttaneet liioiteltujen piirteiden yleistymistä. Ei ne nykyisellään ylijalostetut rodut ole aina sellaisia olleet vaan muutos on ollut suhteellisen hidasta. Joku hieman kulmautuneempi/lyhyt kuonoisempi/tappijalkaisempi koira on noussut näyttelyiden tähdeksi ja uudet tuomarit ovat ottaneet mallia ihannekoiraan rotumääritelmän lisäksi myös tästä koirasta. Pikkuhiljaa rinnalle on noussut taas aavistuksen enemmän sellainen tai tällainen koira menestyjäksi ja kierre on alkanut. Ja siinä missä tämä koskettaa tuomareita, tämä koskettaa myös kasvattajia. Kasvattajat ovat käyttäneet menestyneitä koiria jalostukseen kautta aikain ja näinollen aiheuttaneet nykypäivän tilanteen. Vaatii kasvattajalta aikamoista luottoa itseensä ja toimintaansa, jotta kykenee jättämään luonteensa ja terveytensä osalta priiman näyttelymenestyjän pois jalostuksesta, sen takia että se on aavistuksen liian/liian vähän jotakin.

En usko hetkeäkään, että jos näiden ylijalostettujen rotujen edustajia lähetettäisiin ajassa taaksepäin näyttelyihin, että ne menestyisivät. Tuomareidenhan olisi helppo havaita muista koirista radikaalisti poikkeava, liioiteltu, edustaja muiden joukosta, enkä usko että valtaosassa tapauksista se olisi mitenkään positiivisella tavalla erottumista. Mutta mikä olisi ollut oikea hetki vetää liinat kiinni ja todeta, että tämä piirre on nyt menossa turhan liioiteltuun suuntaan? Yksikään koira ei takuulla ole ulkomuodoltaan täydellinen, ja myös huippukoirista löytyy ainakin lieviä virheitä, aina. Milloin tuomarin pitää ymmärtää että tämä lievä virhe, aavistuksen liioiteltu piirre ulkonäössä, on se kriittinen piste jota ei tule missään nimessä suvaita?

On helppo todeta sadan vuoden välein otetuista samanrotuisten näyttelyvoittajien kuvista, että tuomarit ovat suosineet ylijalostusta. Mutta pystyykö edes tällainen paasaaja määrittelemään tarkasti, että missä ja kenen toimesta on pieleen menty? Nyt joku on ehkä jo varpaillaan, no eihän sitä tarvitse määritellä, ulkonäön arviointia tai ulkonäön jalostusta ei olisi koskaan tapahtunut. Toki sekin on yksi näkemys ja yksi vaihtoehto, mutta toisaalta onko näyttelyiden perusidea oikeasti niin väärin? Ja onko se koiria kohtaan väärin jos ihminen teettää terveille ja hyväluonteisille koirille pentueen myös ulkonäköominaisuuksia silmälläpitäen?

© Sonja S

Liika on liikaa

Ylilyöntejä sattuu kaikissa harrastuksissa, myös eläimiin liittyvissä. Ylilyöntejä ei tarvitse hyväksyä, eikä varmaan kukaan eläinihminen toivo, että ylilyönnit olisivat ikinä sellaisia joissa eläin kärsisi tavalla tai toisella. Siitä huolimatta myös koiranäyttelyissä tapahtuu ikäviä ylilyöntejä puolivahingossa ja vahingossa, mutta on myönnettävä, että on myös olemassa ihmisryhmä jota kiehtoo kaikki ylilyöty.

Näyttelyiden parissa ehkä tyypillisin ylilyönti on se, että (nuorta) koiraa käytetään turhan tiheään näyttelyissä, niin ettei se ehdi palautumaan näyttelyiden välissä. Surullisimpia näistä on tapaukset joissa koira on vieläpä arka ja stressiherkkä ja sitä kuskataan viikonlopun aikana vaikka kahteenkin eri näyttelyyn. Sen lisäksi tapahtuu paljon vakavampiakin juttuja, etenkin isossa maailmassa panosten kasvaessa. Vaikka suurinosa koiranäyttelyiden kävijöistä on aivan tavallisia koiranomistajia niin on myös olemassa kasvattajia ja koiranomistajia joille koiran ensisijainen tehtävä on menestyä näyttelyissä, kaiken muun jäädessä taka-alalle. Huippuvoitokkaan koiran upean turkin salaisuudeksi kerrotaan hymyssä suin vain kuivalla tasaisella alustalla ulkoilu ja ne vähemmän menestyneet koirat "unohdetaan" näyttelyreissuilla tuskastumaan kuumiin autoihin.

Vaikken halua ulkonäköä(kin!) painottavaa jalostusta kokonaan tuomita, on todettava että on olemassa kasvattajia jotka yksinkertaisesti tavoittelevat täysin sairasta rakennetta. More is more on joidenkin ihmisten tunnuslause myös koirien jalostuksen suhteen. On vaikea keksiä mitään rakentavaa sanottavaa esimerkiksi kasvattajista, jotka ylistävät junnukoiriensa kaunista rakennetta ja lupaavaa ulkomuotoa, kun kuvassa tai videolla on yksinkertaisesti liikuntarajoittunut, täysin liioiteltu ja sairas koira. On kuitenkin väärin, että esimerkiksi suomalaista näyttelykulttuuria kritisoidaan valikoimalla googlen avulla vaikka Yhdysvaltojen radikaaleimmat ylijalostetut koirat esimerkkikuviin oman näkemyksen tueksi.

© Sonja S

Mikä avuksi?

Näyttelyt veisivät koirien ulkomuodon tulevaisuutta parempaan suuntaan jos ylimääräiset kilpailut poistettaisiin näyttelyistä. Ryhmäkehät ja BIS-kehät on kehitelty sponsoreiden näkyvyyden takeeksi ja ihmisten viihdykkeeksi, ja koko idea vertailla sitä että onko koira A parempi rodun 1 edustaja kuin koira B rotunsa 2 edustaja on hieman hölmö ja turha. Näyttelyiden loppukilpailut ovat myös se paikka jossa tuomari helpoiten sortuu liiallisen show-meiningin hakemiseen. Etenkin suurissa näyttelyissä valojen loisteen keskellä katseet kääntyvät niihin supertähtiin isolla ässällä vaatimattomimpien lajitovereidensa sijaan.

Loppukehien poisto tarkottaisi myös esimerkiksi vuoden näyttelykoirakilpailun loppumista, mahdollisesti pienempää yleisömäärää näyttelyihin ja sponsoreiden löytämisen vaikeutumista. Kuka on valmis tähän ja koska? Onko koiranäyttelymaailma valmis tähän?

Radikaalimpi ja ehkä vielä tehokkaampi keino ylijalostuksen tukemisen estämiseksi olisi se, ettei koiria verrattaisi ollenkaan toisiinsa, eli kilpailuluokatkin poistettaisiin käytöstä. Silloin jokainen koira saisi vain laatumaininnan ja arvostelun ja näyttelyt muuttuisivat paljon riisutuimmiksi tapahtumiksi. Kuinkakohan moni olisi valmis näin suureen muutokseen? Ihminen kun on luonnostaan niin kovin kilpailuhenkinen.. Leikkimielinen kisailu (vaikkapa siitä että onko koira A rodun 1 edustajana parempi kuin koira B rodun 2 edustajana) ei olisi haitaksi, vaan se miten aivan liian suureen arvoon nämä viihdykkeeksi tarkoitetut kilpailut ovat nousseet.

Mitä tunteita koiranäyttelyt herättävät sinussa? Millaiseksi toivot koiranäyttelyiden muuttuvan seuraavien parinkymmenen vuoden aikana?